Blogi

Huivi tilaustyönä

Suunnittelemani hellehuivi taipuu hienosti myös syyshuiviksi! Kudoin siis keväällä Kutomo Craft Studiolle suunnittelemaani loimeen myös toisen, hieman suuremman huivin. Se oli tilaustyö ystävälleni Tiinalle.

Tiina sai huivinsa jo kesällä, mutta tällimme sattuivat tuolloin sadepäivälle, joten sovimme kuvaushetken hieman tuonnemmaksi. Muutama viikko vaihtui muutamaksi kuukaudeksi, mutta viime sunnuntaina kohtasimme syysauringon paisteessa. Oli mukavaa ikuistaa huivi, niin myöhemminkin muistaa, mitä kaikkea on tullut kudottua.

Huivi näyttää tosi kivalta myös villakangastakin kaverina – ja sen saa tarvittaessa tosi tiiviisti kaulaa vasten, antaa syystuulen vaan puhaltaa!

Huivi on kudottu samoista langoista kuin omanikin, ja vaihtelin tässäkin värejä ja poljentaa ihan fiilispohjalta. Tiinalla oli muutama toive raidoituksen suhteen, samoin pituuden katsoimme etukäteen tarkasti yhdessä. Oli hyvä lähtökohta sovittaa minun huiviani ja laskea sitten, paljonko haluaa lisää pituutta.

Sunnuntaina nautimme ensin kuumat juomat ja korvapuustit sympaattisessa Pikku-Vallilassa, sitten kuvasimme Vallilan värikkäillä kaduilla. Ja saatoimmepa pyydystää kaiken ohella muutamat Pókemonitkin, meillä molemmilla kun on puhelimessa Pókemon Go -peli…

This colourful scarf I weaved to my friend Tiina.

Puolapussi

Keväällä ompelemani vuorellinen pussukka pääsi heti aktiiviseen käyttöön. Se on juuri passeli koti lankarullille ja puolille, joita tarvitsen toisinaan kangaspuilla kutoessani. Olenkin kuljettanut siinä puuvillaisia kudontalankoja sekä Malmille että Jätkäsaareen, siis työväenopistolle ja Kutomo Craft Studiolle.

Pussukka valmistui osana käsityö- ja muotoilukoulun opintojani. Niihin kuului keväällä sekä kankaanpainantaa että ompelua, joten ei liene vaikea arvata, että olen ommellut pussin itse painamastani kankaasta.

Päällinen on pellavaa, kuviot olen painanut siihen seulalla. Jälki ei ole täysin tasaista, mutta pieni rosoisuus on oikeastaan aika kaunista. Kuvioiden kohdistamisessa pääsin treenaamaan myös kohdekulman käyttöä, vitsit mikä mainio onnistumisen tunne koittikaan, kun alareunat osuivat täydellisesti kohdakkain. Sisus puolestaan on ohutta puuvillaa, seulan testaamiseen käyttämäni ”suttukangas” taipui mainiosti vuoriksi.

Kaikki muut taisivat ommella vaatteen, mutta minulle oli alusta alkaen selvää, että tekisin pussukan. Surruttelin koko pussin opettajan Singerillä vuodelta 1934 – kone teki ainoastaan suoraa tikkiä. Kokonaisuus on simppeli, mutta vuorikankaassa piisasi silti sopivasti haastetta kaltaiselleni ompelunoviisille. Tämä oli hauska projekti, jonka viimeisteli ompelulaatikosta löytämäni hempeän mintunvihreä vetoketju.

This linen project bag is printed and sewn by me.

Hellehuivi

Minulle tarjoutui hieno mahdollisuus yhteistyöhön* Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Kutomo Craft Studion kanssa: suunnittelin heille loimen ja kudoin siihen yhden työn.

Ja vitjat että se olikin kivaa! Materiaaliksi valikoitui Bockensin puuvillalanka ja sidokseksi valitsin ristitoimikkaan palttinapolkusilla. Halusin suunnitella sellaisen loimen, jota voisi kutoa niin aloittelijat kuin konkaritkin ja mielestäni onnistuin aika kivasti.

Suunnittelun lisäksi kävin auttamassa studiolla niisinnässä ja pirtaan pistelyssä, niihin saa mukavasti sitä paremman tatsin mitä enemmän tekee. Kankaan rakentaminen on kaikkinensa kivaa puuhaa, ja siinä näkee heti kättensä jäljen samoin kuin itse kudonnassakin, mikä on tietty kaikkein parasta!

Kudoin huivini samalla Bockensin langalla kuin mitä loimessakin käytettiin. Ohuen langan kanssa käytin tietty rullasukkulaa, ja studiolla oli ihan ältsin soma käsikäyttöinen puolauslaite. Oli hauska päästä testaamaan sellaista, aiemmin olen aina puolannut sähkökäyttöisellä laitteella.

Tein etukäteen hahmotelmaa raitojen leveydestä ja järjestyksestä sekä käytettävästä poljennasta. Tyylilleni uskollisena hioin suunnitelmia matkan varrella ja vaihtelin raidoitusta hieman fiilispohjalta / riippuen siitä, paljonko lankaa puolalla oli jäljellä.

Huiviin tuli monenlaista eri poljentaa, ristitoimikkaasta irtoaa vaikka mitä! Polkuset 1 & 6 olivat palttinapolkuset, eniten käytinkin kuviopolkusia 2, 3, 4 ja 5.

Mittaa valmiilla huivilla on noin 1m x 1m, joten se valmistui tosi nopsasti. Näin jälkikäteen tuntuu, että työläin vaihe oli hapsujen solmiminen. Mutta nyt sekin on tehty, huolellinen solmiminen kannatti kyllä.

Nimesin huivin hellehuiviksi, sillä sen sävymaailma on mielestäni kivan kesäinen. Etenkin persikkaiset sävyt huokuvat hellepäivän tunnelmaa.

Ensi viikolla vien huivini hypiteltäväksi studiolle, minne se saakin jäädä toistaiseksi. Loimea on vielä mukavasti jäljellä, ja kuka vaan voi varata siitä itselleen pätkän ja mennä kutomaan. Toivon oman huivini inspiroivan muita tekijöitä!

Loimen tarkemmat speksit on listattuna täällä.

Huivi on testattu eväsretkikäytössä ja hyväksi havaittu! Kevyt huivi on helppo napata mukaan ja sen voi heittää huoletta retken jälkeen pesukoneeseen, jos tarvis. Ehkä tosin pesupussin kera, niin hapsuille ei käy hullusti.

*KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Kutomo Craft Studio

I designed a warp! You can book the loom ja weave your own summer shawl at Kutomo Craft Studio!

Alppiruusupuistossa

Alppiruusut kukkivat tänä kesänä tosi komeasti. Teimme ystäväni Annakaisan kanssa viikonloppuna retken Haagan Alppiruusupuistoon täällä Helsingissä. Kahdeksan hehtaarin kokoiseen puistoon on alkujaan istutettu 3000 alppiruusuristeymää tutkimustarkoituksiin. Puisto toimiikin myös yliopiston kasvinjalostuksen koealueena.

Retkellä tuli huokaistua ihastuksesta monen monta kertaa, näkymät olivat tosi kauniit. Pensaat ovat paikoin useamman metrin korkuisia ja kukat tosi isoja!

Lauantaille sattui sopivasti myös Knit in public -päivä, mikä olisikaan ollut parempi paikka neuloa kuin alppiruusupensaan katve!

Puistossa piisasi väkeä, mutta saimme pienen kiertelyn jälkeen mainion varjopaikan eväshetkelle. Auringossa olisi meinaan ollut jo tukalaa, sillä oli tosi helteinen päivä. Varjoisalla penkillä kelpasi herkutella eväsleivillä, ja sitten jaksoi taas kierrellä puistossa.

Pääsimme seuraamaan matkan päästä myös häitä – pari vihittiin keskellä puistoa. Aika ihanaa!

Rhododendron Park in Helsinki was totally amazing!

Jäätelöhuivi

Teimme damastipuihin tänä keväänä silkkivillaloimen. Värit olivat kuin ranskanpastilleissa tai triojäätelössä, joten siitä se ajatus sitten lähti – halusin tehdä huiviini tikkujäätelöitä.

Mittaa huivilla on pari metriä, joten oli kiva tehdä eri kokoisia jäätelöitä, ettei kokonaisuus kävisi tylsäksi. Ideoin väliin myös hieman siksakkia, ja pikkujätskien kaveriksi ”strösseliä”. Huivi pääsi heti kovaan käyttöön, se ylettää juuri passelisti pari kertaa kaulan ympäri.

Loimi on Wetterhoffin Sivilla-silkkivillaa, kuteeksi tilasin Pariisista La Bien Aimeen Merino Super Sockia sävyssä Damask. Mietin parin eri sävyn välillä, mutta nimi sinetöi valintani. Damastipuihin tietty Damaskia!

Parissa kohtaa huivissa näkyy käsityön jälki, kun sukkula on livahtanut väärien lankojen välistä. Ei kovin vaarallista onneksi, ja kaltaiselleni pikkutarkalle tekijälle tehnee vaan hyvää pärjätä muutaman virheen kanssa… Reunoista tuli kuitenkin siistit, samoin tiheyteen olen oikein tyytyväinen.

Damastipuista on tullut ihan suosikkini, harmittaa suorastaan, että Malmilla ei kudota ensi vuonna niillä laisinkaan. Aionkin todennäköisesti yrittää syksyllä Herttoniemen Silkkikutomolle damastiryhmään, saa nähdä mahtuisinko mukaan. Silkkikutomon damastipuissa olisi myös enemmän nappuloita, tietääkseni 16. Malmitalon kudontaluokan damastipuissa kun nappuloiden määrä on 10. Kaikkein parasta olisi päästä Dora Jungin jalanjäljissä vielä suuremman nappulamäärän äärelle, ehkä vielä joskus…

Damastissa nappulat määrittävät siis kuvion, niisintä puolestaan vaikuttaa siihen, toistuvatko kuviot työssä vierekkäin vai peilikuvina. Jäätelöhuivissa on käytetty kärkiniisintää, eli kuviot peilautuvat. Viime syksynä teimme puuvillaloimen suoralla niisinnällä, siihen kuviot muodostuivat vierekkäin. Puuvillaloimeen kudoin muun muassa salamakuvioita.

Mielessä olisi jo monia uusia kuvioideoita, katsotaan missä vaiheessa pääsen taas damastipuiden äärelle. Seuraavaksi kohtaan kuitenkin taas tavalliset kangaspuut. Vireillä on parikin eri kudontaprojektia, niistä lisää hieman tuonnempana!

My icecream scarf is woven on a drawloom.

Muistoja kässäntunnilta

Sain hiljattain käsiini ihan mahtavan kirjan. Luin Katri Maasalon Kauneimmat koulukäsityöt -kokoomateoksen yhdeltä istumalta, ja naurahdin moneen kertaan tekstin äärellä. Kirjassa on esitelty 50 koulun käsityötunneilla tehtyä esinettä 1950-luvulta 2010-luvulle. Ihan jokainen niistä on taatusti uniikki, ja eritoten tykkäsin oivaltavista saatesanoista teosten yhteydessä. Monissa teksteissä avattiin mukavasti myös tekoprosessia sekä tekijän suhdetta teokseen.

”Toisista teoksista kertovat luomisprosessia läheltä seuranneet mesenaatit eli tekijöiden vanhemat, joiden yksityiskokoelmissa suurin osa tämäkin kirjan teoksista on säilynyt.”

Teoksiin käytettyä materiaalia on saattanut olla saatavilla rajoitetusti:

”Piippurasseja oli vain valkoisia ja ne olivat paksuja.”

”…opettaja huomautti, että mustia paloja piti jättää muillekin.”

Käsityötuntien klassikko on toki patalappu. Kukapa meistä ei olisi joskus sellaista virkannut?

Kirjaa lukiessa mieleeni muistui myös luotto-ohje monen vuoden takaa: kässänopen painajaisen neuletakki. Mikä siinä onkaan, että monella meistä tuntuu olevan hurjia tai kurjia muistoja koulun käsityötunneilta. Kun se virkkuukoukku ei vaan totellut! Entä vieläköhän tekstiilityötä kutsutaan rättikässäksi? Sillä nimellä se ainakin Mikkelissä 1990-luvulla tunnettiin.

Toinen klassikko on tietysti pujottelukirjonta vohvelikankaaseen. Näyttääkö tutulta?

Mainio kirja innoitti muistelemaan myös omia käsityötunteja. Ala-asteelta muistan violetit villasukat, yläasteella puolestaan neuloin villapaidan seiskaveikasta. Paidan poolokaulus oli palmikkoneuletta, mistä olin suorastaan ylpeä, mutta muuten lopputuloksesta taisi tulla hieman eriskummallisen mallinen, ja pari numeroa liian suuri. Todennäköisesti olisi kannattanut neuloa paidan sijaan kauluri.

Ysillä ompelin mekon, jota käytin kevätjuhlassa peruskoulun päättyessä. Mekkokankaan sain käydä ostamassa kangaskaupasta, tarkan budjetin rajoissa tietysti. Omavalintainen kangas oli tosi iso juttu. Hämärästi muistan myös leveälahkeiset kuminauhavyötäröiset housut, joita käytin paljon. Ne ompelin ehkä seiskalla.

Peruskoulussa tein myös seinäkellon, jonka kellotaulua koristaa porkkana. Porkkana! Ihmettelen ihan itse tekemääni aihevalintaa edelleen joka kerta vanhempieni luona vieraillessa, sillä kello on siellä tietysti esillä ja käytössä.

Kaikkein voimakkaimmin mieleen on kuitenkin iskostunut ala-asteen ompelutunneilla tiuhaan kuultu lause: ”Vika istuu aina koneen ja tuolin välissä”. Ei välttämättä se kannustavin lähestymistapa ompeluharjoituksiin. Opettajan nimi on vuosien saatossa unohtunut, mutta hänen sanansa eivät. Ne muistuvat edelleen kummasti mieleen joka kerta ompelukoneen ääreen istahtaessani.

Kauneimmat koulukäsityöt -kirja saatu blogin kautta.

Kauneimmat koulukäsityöt is hilarious book about works made in elementary school – unfortunately only in Finnish.

Viittahuivin lumoissa

Sain kutomani viittahuivin sopivasti valmiiksi juuri ennen pääsiäistä. Viimeistely otti aikansa, mutta hapsut oli pyöritelty kiirastorstain aikana, ja saatoin nauttia pääsiäispyhistä viitta niskassa. Ihan parasta, että moinen oli mahdollista myös ulkona, kiitos keväisen kelin!


Tilasin viittaan kuteeksi lankaa Isagerilta Tanskasta. Pääväri violetin lisäksi minulla oli sopivasti pikkumääriä muitakin värejä, joten suunnittelin viitan alareunaan raitoja. Ne tuovat mukavasti ilmettä kokonaisuuteen.

Sidos on muunneltu vohveli, ja loimessa on mukana kahta keltaisen sävyä. Loimen luomisessa olikin aikanaan melkoinen homma, tuntui että koko ajan sai olla vaihtamassa väriä. Lopputulosta ihaillessa se oli kuitenkin kaiken vaivan väärti.

Lanka puolestaan oli sen verran ohutta, että kudoin viitan kaksoissukkulalla. Se oli hauska uusi tuttavuus, kutominen eteni tuplalangalla mukavan ripeästi. Uutta oli myös viitan etuosan kutominen kahdessa osassa. Tein ensin takaosan täysileveänä yhdellä sukkulalla. Sitten laskin missä on työn keskikohta ja kudoin puoliskot erikseen kahdella sukkulalla. Siten viitta sai muotonsa jo kangaspuissa. Täytyy myöntää, että kahta erillistä osaa aloittaessa piti hetki aprikoida sitä, tarvitsenko myös kaksi pingotinta. Lopulta päätin käyttää vain sitä yhtä ja samaa, joka minulla oli alusta asti ollut käytössä, ja hyvin sujui.

Oleellista oli myös tarkkailla tiheyttä. Kutomisjälki saa olla yllättävän löyhää, sillä työ vetäytyy kasaan puilta ottamisen jälkeen. Luhaa sai siirrellä tosi hellästi maton kutomiseen verrattuna.



I’m super happy with my cape shawl that I finished just before Easter.

Pirtakangaspuukurssilla

Tämä on toden totta omalla kohdallani suuri kudontakevät! Työväenopiston kudontakurssien lisäksi pääsin* Taito Etelä-Suomen pirtakangaspuukurssille. Ekalla kurssikerralla tammikuun lopulla tutustuimme pirtakangaspuihin ja harjoittelimme loimen luomisen tekemällä sellaisen yhdessä. Meillä oli käytössä Ashfordin pirtakangaspuut.

Illan päätteeksi jokainen osallistuja sai puut mukaansa. Pirtakangaspuut taittuvat kasaan, joten ne oli helppo napata kainaloon ja kuljettaa kotiin. Pirtakangaspuut voi muuten taittaa kasaan myös silloin, kun niissä on loimi! Se on mielestäni yksi puiden parhaita ominaisuuksia. Samaa työtä voi halutessaan kutoa monessa eri paikassa. Tärkeintä on, että lähistöltä löytyy pöytä, johon puut voi tukea. Siten kutominen on kaikkein helpointa. Kokeilin nimittäin kutomista sohvalla puut sylissä, harmi kyllä se ei oikein toiminut…

Myös loimen luominen oli helppoa – ja paljon yksinkertaisempaa kuin ”oikeissa kangaspuissa”. Kun kerran oli nähnyt miten se tapahtuu, oli loimi iisi tehdä itse, ja tarvittaessa siihen olisi tietty saanut opastusta.

Kudoin kurssin mittaan kaksi huivia. Halusin tehdä harkitusti sellaisia töitä, joille olisi käyttöä, ja kahdellakin huivilla pääsi mainiosti sisään pirtakangaspuiden maailmaan.

Osa kurssikavereistani oli paljon tuotteliaampia, oli hauskaa nähdä heidän töitään myöhemmillä kurssikerroilla. Yhteensä tapaamisia oli neljä, ja kangaspuut sai pitää itsellään koko kurssin ajan, eli peräti pari kuukautta, sillä viimeinen kurssikerta oli nyt huhtikuun alussa. Myönnettäköön, että ilman muita kudontakurssejani olisin varmasti ollut itsekin tuotteliaampi…

Pirtakangaspuilla syntyy palttinaa. Polkusia ei ole, vaan viriö avataan pirtaa nostamalla tai laskemalla. Myöskään pingotinta ei näissä puissa käytetä.

Ensimmäisenä tein ihan perushuivin, se oli tosi nopea kutoa. Toiseen huiviin kokeilin kaappaustekniikkaa, joka vaati pientä viitseliäisyyttä. Kaunis lopputulos kuitenkin palkitsi, ja vaivannäkö unohtui nopeasti.

Kaappaushuiviin valitsin Hedgehog Fibresin sukkalankaa. Satuin Snurreen pari viikkoa sitten sopivasti juuri lankalähetyksen saapimisen jälkeen ja valitsin pari vyyhtiä nimenomaan pirtakangaspuita silmällä pitäen.

Useimmat muutkin kurssilaiset kutoivat juuri huiveja, ainakin yksi kokeili myös taidetekstiiliä. Pirtakangaspuilla syntyisi mukavasti myös kassikangas tai tyynynpäällisiä. Sellaisia tehdessään reunojen kanssa voisi olla tosi huoleton, sillä nehän jäisivät piiloon.

Pirtakangaspuissa kaappaustekniikkaa voi soveltaa myös loimeen, muissa puissa moinen ei oikein onnistu. Taidan siis palata joskus kaapatun loimen äärelle, vaikka ns. perinteiset kangaspuut tuntuvatkin enemmän omalta jutultani.

Me olimme ensimmäiset kurssilaiset, seuraava pirtakangaspuukurssi näyttäisi käynnistyvän vielä tällä viikolla. Sain äsken kuulla, että se on jo täynnä, mutta sitä seuraava kurssi järjestetään kesällä. Silloin voisi kutoa vaikka ulkona, kuulostaa varsin kivalta!

*KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Taito Etelä-Suomi

Weaving is very easy with rigid heddle loom!

Kevätpipo

Halusin neuloa kevääksi hieman ohuemman pipon. Se syntyi kahdessa illassa Gilmoren tyttöjä telkkarista katsellen, joten nimesin myssyn lempihahmoni mukaan: Jess.

Olen tykästynyt ohuen ja paksun langan yhdistelmään. Tällä kertaa valitsin mukaan ohutta silkkimohairia kahdessa eri värissä ja yhden paksumman alpakkalangan, mukana on siis läpi työn nämä kolme lankaa.

Kirjoitin ohjeen ylös teidän muidenkin iloksi:

Jess-pipo

Puikot: 5,5 mm (pyöröpuikko 40 cm:n kaapelilla on kätsyin!)

Langat:
Alpakkalanka Adriafil Sierra Andina. Väri 035 light grey, tätä kului reilu kerä.

Silkkimohair Gepard Kid Seta. Värit 520 antrasiitti ja 405 nougat, vajaa kerä kumpaakin.

Luo 74 silmukkaa kaikkia kolmea lankaa käyttäen. Muista luoda silmukat löyhästi, ettei reuna kiristä. Aloita 1 o, 1 n -joustinneule suljettuna neuleena. Kun työn korkeus on 20 cm, vaihda sileään neuleeseen. Neulo sileää neuletta 22 cm ja tee sitten ytimekkäät kavennukset: tee kaksi seuraavaa kerrosta siten, että neulot kaikki silmukat oikein yhteen. Katkaise lanka (jätä hyvä päättelyvara) ja vedä se loppujen silmukoiden läpi. Päättele työ. Käännä lopuksi joustinneuleen osuus ensin puolivälistä kahtia ja sitten vielä kerran, että pipon alaosasta tulee kolminkertainen.

You can always knit one more beanie, right?

Elvis nähty Töölössä

Toisinaan inspiraatio iskee yllättäen. Mieleen muistui ajatuksissani aina välillä pyörinyt lause: Elvis nähty Töölössä. Kolmea sanaa ei kauaa ristipistellyt, teksti valmistui eilen yhdeltä istumalta.

Jos muistan oikein, niin olen nähnyt tekstin Mikkelin Lyseon käytävällä 1990-luvulla, muutamaa vuotta vanhemmalla tytöllä oli t-paita, jota nuo sanat koristivat.

Eilen kyllä piti vielä googlata Elviksen syntymävuosi. Se on 1935, eli hänet voisi oikeasti nähdä Töölössä, jos herra olisi elossa.

Elvis was seen in Töölö?