Suunnittelemani hellehuivi taipuu hienosti myös syyshuiviksi! Kudoin siis keväällä Kutomo Craft Studiolle suunnittelemaani loimeen myös toisen, hieman suuremman huivin. Se oli tilaustyö ystävälleni Tiinalle.

Tiina sai huivinsa jo kesällä, mutta tällimme sattuivat tuolloin sadepäivälle, joten sovimme kuvaushetken hieman tuonnemmaksi. Muutama viikko vaihtui muutamaksi kuukaudeksi, mutta viime sunnuntaina kohtasimme syysauringon paisteessa. Oli mukavaa ikuistaa huivi, niin myöhemminkin muistaa, mitä kaikkea on tullut kudottua.

Huivi näyttää tosi kivalta myös villakangastakin kaverina – ja sen saa tarvittaessa tosi tiiviisti kaulaa vasten, antaa syystuulen vaan puhaltaa!

Huivi on kudottu samoista langoista kuin omanikin, ja vaihtelin tässäkin värejä ja poljentaa ihan fiilispohjalta. Tiinalla oli muutama toive raidoituksen suhteen, samoin pituuden katsoimme etukäteen tarkasti yhdessä. Oli hyvä lähtökohta sovittaa minun huiviani ja laskea sitten, paljonko haluaa lisää pituutta.

Sunnuntaina nautimme ensin kuumat juomat ja korvapuustit sympaattisessa Pikku-Vallilassa, sitten kuvasimme Vallilan värikkäillä kaduilla. Ja saatoimmepa pyydystää kaiken ohella muutamat Pókemonitkin, meillä molemmilla kun on puhelimessa Pókemon Go -peli…

This colourful scarf I weaved to my friend Tiina.

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *