Posts in Viikon varrelta

Laine-lehti myös suomeksi

Kerrassaan mainiosta neulelehdestä julkaistiin joulun alla uusi, järjestyksessään kymmenes numero. Ja mikä erityisen mainiota, nyt lehti ilmestyi ensimmäistä kertaa myös suomeksi englanninkielisen version ohella. Kyseessä on tietenkin tamperelaislähtöinen Laine.

Ihan mahtavaa, että suomalainen neule- ja lifestylelehti on saavuttanut ison kansainvälisen suosion. Olen bongannut tutunnäköisen kannen muun muassa Amirisun Walnut-kaupassa Kiotossa.

Kaikki yhdeksän ensimmäistä numeroa löytyivät jo omasta hyllystäni, vieläpä numerojärjestyksessä, ja nyt on ollut hauska tutustua kymppinumeroon omalla äidinkielellä. Sain lehdestä arvostelukappaleen, iso kiitos siitä Tampereen suuntaan!

Itse neulon nykyisin etupäässä englanninkielisistä ohjeista, lyhenteistäkin mieleen ovat iskostuneet nimenomaan enkkuversiot: k, p, wyif, brk… Onkin mukavaa aivojumppaa seurata vaihteeksi suomenkielistä ohjetta.

Laineen tarjonta ei rajoitu pelkästään neuleohjeisiin, joita numerossa kymmenen on mukana tusina – lehden alaotsikkona on Nordic Knit Life. Laineen ydinkaksikon, Jonna Hietalan ja Sini Kramerin, ottamien upeiden kuvien ohella lehden parissa voikin inspiroitua esimerkiksi houkuttelevista resepteistä ja neulemaailman hahmoista ja ilmiöistä. Oli tosi mielenkiintoista lukea tarkemmin tanskalaisesta G-Uld-lankayrityksestä, etenkin kun minulla on heidän kauniita, luonnonmateriaaleilla värjättyjä lankojaan useammankin lapasparin tarpeiksi.

Viehätyin erityisesti myös neulesuunnitelija Denise Bayronin haastattelusta, ja sattumoisin juuri hän on suunnittellut kymppinumeron itseäni kaikkein eniten kiehtovan ohjeen.

Grounded on moderni versio perinteisestä kolmiohuivista. Se on oikeastaan kuin kauluri, ja niistä olen ollut erityisen innostunut viime aikoina. Suorastaan hihkuin ilosta tajutessani, että siihen löytyy vallan passelit langat omasta takaa. Olen ostanut jo useampi vuosi takaperin Snurresta Lichen and Lacen yksisäikeistä merinoa fingering-vahvuisena, juuri parahultaisesti kolmessa värissä. Ja miten kauniissa väreissä vieläpä! Aloittelin jo tilkkasen mallitilkkua, enää pitäisi päättää, minkä kohdan neulon milläkin värillä.

Tämän numeron ohjeista houkuttelee myös muhkea Snowy Forest -kaarrokepaita. Sitä voi ihastella myös Ravelryssa, missä on esillä kaikki 12 ohjetta.

Uskon, että moni löytää Laineen nyt suomenkielisenä ensimmäistä kertaa, mikä on tosi mainio juttu. Ymmärrän oikein hyvin, että kynnys englanninkielisiin ohjeisiin voi olla korkea. Muistan itsekin harmitelleeni vuonna 2016 ensimmäinen numeron kohdalla, että o-ouu, vain englanniksi, miksei suomeksi? Vaan sitten tempauduin täysin ulkomaisten ohjeiden pyörteisiin, se oli kertakaikkisesti menoa – kaikkein houkuttelevimpiin töihin kun oli tarjolla ohjeita ainoastaan englanniksi.

Vaikka neulesanasto on itselleni nykyisin hyvin tuttua, nautin tosi paljon saadessani lukea pidemmät jutut suomeksi. Kaikkinensa kun oma sanavarastoni ei ehken ole se monipuolisin. Niinpä suomenkielinen lehti oli tosi antoisa lukukokemus.

Jatkossa Laine ilmestyy molemmilla kielillä, ja nykyisin lehden voi myös tilata, aiemmin kun myynnissä oli ainoastaan yksittäiskappaleita. Lisäksi Laine-nimen alla toimii myös kustantamo, joten lehden ohella kauniista ja tyylikkäistä neulemalleista pääsee nauttimaan myös kirjojen muodossa. Tuorein julkaisu lienee Anna Johannan Onnensäikeitä, josta on näemmä otettu jo toinen painos.

Itse odotan 52 x villahuivit -kirjaa, taidan tosin hankkia siitä sen englanninkielisen version. Luvassa on taatusti inspiroivia huiviohjeita, sain niistä jo vähän esimakua taannoisessa Facebook-livessä – kummalla kielellä sitten haluaakaan ohjeita tulkita.

Pääkirjoituksessa puhutaan koronakurimuksesta, ja täällä Suomessa on alkamassa ensi maanantaina kolmen viikon sulku. Siispä hyvä asento sohvalta ja silmukoita luomaan. Mainiot neulehetket todellakin kelluttelevat tällaisina aikoina, ja Denise Bayronin haastattelun New York -tunnelmiin kelpaa palata, kun omasta reissusta voi ainoastaan haaveilla.

Lehti saatu blogin kautta.

Yksi peruspipo, kiitos!

Olipa mukava neuloa vaihteeksi simppeli peruspipo. Yksi oikein, yksi nurin -joustinta vaan huolettomasti ja loppuun kavennukset. Oikeat silmukat neulottiin kiertäen, että pientä twistiä oli sentäs mukana!

Ohje on Suuri Käsityö -lehdestä 02/2020, törröpipo komeilee myös kyseilen numeron kannessa. Sen on suunnitellut lankakauppa Snurren Anne, ohje onkin tarjolla myös Snurressa lankojen ostajalle. Ohjeessa on käytössä Cascade 220 ja Gepard Kit Seta, itselläni oli juuri pipollisen verran The Fibre Companyn Cumbriaa ja Isagerin Silk Mohairia.

Paksumman villan ja ohuen silkkimohairin yhdistelmä on kyllä kerrassaan lyömätön. Nyt minulla oli aikalailla samanväriset langat, mutta sävyillä on helppo leikkiä. Olen huomannut, että värejä kannattaa yhdistellä varsin ennakkoluulottomasti. Yllättävätkin sävyt voivat toimia rinnakkain – tai kukaties muodostaa yhdessä uuden kolmannen värin!

Silmukoita pistin hivenen enemmän kuin ohjeessa, yhteensä 94. Se aiheutti pienen laskutoimituksen lopussa, sillä silmukat eivät jakautuneet tasaisesti neljälle puikolle kavennusvaiheessa. Jaoin silmukat 24-24-24-22, ja kavensin ensin vain kolmen ensimmäisen puikon lopussa, kunnes silmukoita oli kaikilla puikoilla tasamäärä eli 22. Toimi oikein kivasti niin.

Nimensä mukaisesti pipossa on ”törrö”, ja se juuri on tämän myssyn juttu. Se kätkee tarvittaessa sisäänsä myös nutturan, mitä näin pitkähkötukkaisena osaa arvostaa.

Parhaita juttuja

Kotivinkki-lehdessä on palsta, johon kuuluu vähän sellainen ystäväkirjahenkinen osio. Haastateltavat paljastavat siinä erilaisia mielestään parhaita juttuja, ja halusin miettiä, mitä itse vastaisin moisiin.

Samalla tuli pohdittua suosikkijuttujani myös neulomiseen liittyen. Lempilankani on portugalilainen Beiroa. Se on aika rouheaa, joten pehmeämmistä langoista liputan Qing Fibren Melted Baby Surin puolesta – kuin pumpulia neuloisi. Ihanin lankamerkki taasen on yhdysvaltalainen Republic of Wool, mitä värien loistoa!

Neulesuunnittelijoista lempparini on Andrea Mowry, tällä hetkellä neulon hänen ohjeellaan Winters Beach -villatakkia. Neulelehdistä ykkönen on tietysti Laine, josta muuten ilmestyi loppuvuodesta ensimmäinen suomenkielinen numero.

Juuri nyt kivoin tekniikka on briossi, ja eniten neulon Chiaogoon puikoilla. Välineissä on kuulkaas eroja!

Vaan nyt siihen parhaita juttuja -listaukseen:

Ruoka: Palak Paneer
Juoma: Brooklyn Lager
Matkakohde: New York
Kulkupeli: Kuplavolkkari nimeltä Bertta
Kirja: Tuija Lehtisen hömppäromaanit
Kännykkäsovellus: BookBeat
Keittiöväline: Harion vesipannu
Elokuva: Voiko tähän yhä vastata Amelie, vaikkei ole nähnyt sitä vuosiin?
Tv-ohjelma: Gilmoren tytöt
Vaate: Äidin neuloma vihreä villatakki
Kosmetiikkatuote: Aqualan L -perusvoide
Musiikki: Indie rock
Biisi: Death Cab for Cutie: Soul Meets Body
Artisti: Angus & Julia Stone
Jäätelö: Murueskimo
Herkku: Pitkä viineri
Jälkiruoka: Mustikkapiirakka vaniljakastikkeella
Kahvila: Unlimited Coffee Bar Tokiossa
Kaupunki: Kööpenhamina
Aamupala: Kuppi (tai useampikin) mustaa kahvia ja pannulla paistettu kananmunaleipä
Vuodenaika: Kevät
Kasvi: Pelargoni

Olipa hauskaa, mutta samalla yllättävän haastavaa miettiä näitä!

Kun kässäkoulu kesken jäi

Aloitin pari vuotta sitten eli syksyllä 2018 Taito Etelä-Suomen käsityö- ja muotoilukoulussa, mistä kirjoitin blogissakin muutamaan otteeseen, muun muassa täällä. Ekana vuonna ohjelmassa oli tuotesuunnittelua, huovutusta, ompelua ja kankaanpainantaa. Ja olikohan vielä jotain muutakin, hmm… En enää tarkasti muista!

Tykkäsin kyllä kovin, ja tahtikin oli sopivan verkkainen, noin yksi viikonloppu kuukaudessa. Etenkin kankaanpainanta oli tosi kivaa, mutta ensimmäisen vuoden mittaan mieleeni nousi silti vahva tunne siitä, että jätän opinnot kesken. Tiedostin toki, että taiteen perusopetuksessa ajatuksena on nimenomaan antaa kokemuksia käsityöstä ja tutustua laajasti erilaisiin materiaaleihin sekä tekniikoihin. Silti tuntui, että mieluummin halusin keskittyä syvemmin erilaisiin lankaa hyödyntäviin tekniikoihin, kuin kokeilla pintaraapaisun omaisesti ”vähän kaikkea”, kuten rottinkikorin punomista tai rautalankatöitä.

Odotin myös myöhemmille vuosille aikataulutettua tuftausta niin kovin, että hankin oman tuftauslaitteen jo ekana opiskeluvuotena. Se oikeastaan vahvisti ajatustani siitä, että miksen harjoittelisi itsenäisesti juuri niitä tekniikoita, jotka minua kaikkein eniten kiinnostivat. Ja pureutuisi nimenomaan pintaa syvemmälle niihin. Tunnustan pohtineeni myös sitä, mitä tekisin kaikilla niillä harjoitustöillä, mitä koulussa olisi luvassa – siis harjoitusten lopputuotteina. Ei mitään ylimääräisiä esineitä meille kotiin, kiitos.

Lopettamispäätöstä hauduttelin silti hyvän tovin, taisi olla joskus heinäkuun 2019 tienoilla, kun olisi pitänyt ilmoittautua seuraavalle lukuvuodelle. Ilmoittautuminen jäi tekemättä, ja olen ollut päätökseeni tyytyväinen. Lukukausimaksuista säästyneet rahatkin olen saanut upotettua lankaostoksiin ihan ilman ongelmia… Lankaahan kotona ei siis tietenkään voi olla liikaa ;)

Kässäkouluvuodesta jäi mukavia muistoja ja tuttavia, erityisesti mieleen painui tossujen huovuttaminen sekä ompelutyö, jonka sain toteuttaa opettajan Singerillä vuodelta 1934.

Tossujen ohella toinen isompi huovutuskokeilu oli nunohuovutettu huivi. Siinä materiaaleina olivat pitkäkuituinen merinovilla ja silkkihuivi, joka ikään kuin päällystettiin villalla.

Halusin huivista lämpimän, joten varasin villaa runsaasti – siten, että se peittäisi kunnolla lähes parimetrisen huivin. Kuviointia ja villan asettelua mietin ihan viime metreille asti, vaihtoehtoja tuntui olevan vähän liikaakin!

Tein huivin lahjaksi äidilleni, joten värit olivat sellaisia, joista tiesin hänen pitävän. Minulla oli luonnonvalkoista, kellertävää, vaaleanruskeaa, tummanruskeaa ja vihreää merinovillaa, noin 20 grammaa kutakin. Halusin pitää kokonaisuuden suht rauhallisena, joten päädyin siihen, että tein huiviin neljä ”värilohkoa”.

Nyt seuraa hieman tarkempi selostus työvaiheista:

Villan asettelu huivin päälle oli yllättävän hidasta. Asettelin villat huolellisesti ja ”kuituja avaten”, jotta ne tarttuisivat mahdollisimman hyvin kiinni. Lopussa päätin lisätä mukaan myös muutaman pilkun. Muut värit menivät kokonaan, vihreää käytin vain ripauksen kokonaisuutta elävöittämään.

Kun villat olivat paikoillaan, aloitettiin huovutus. Työ kasteltiin kuumalla saippuavedellä ja rullattiin puisen pulikan ympärille. Mukana rullalla oli myös kuplamuovia koko huivin pituudelta.

Kun huivi oli rullalla, pyörittelin sitä edestakaisin käsillä painaen parinkymmenen minuutin ajan. Ohuempaan villakerrokseen olisi riittänyt lyhyempikin aika, mutta minulla oli villaa sen verran runsaasti, että halusin ottaa varman päälle. Sitten työ rullattiin auki, huuhdeltiin ja kierrettiin takaisin rullalle eri päin kuin ekalla kerralla. Olikin oleellista muistaa, kumpi pää huivista oli ensin rullan sisällä. Ja sitten taas parikymmentä minuuttia rullausta. Voin kertoa, että se tuntui käsivarsissa parina seuraavana päivänä!

Kannatti kuitenkin pyöritellä rullaa peräti 40 minuuttia, sillä materiaalit tarttuivat hienosti toisiinsa. Sitä paitsi itse huovutus tapahtui nopsasti verrattuna siihen, että asettelin ensin villoja huivin päälle useamman tunnin ajan.

Tossujen ohella tämäkin oli siis kiva kokeilu, mutten usko enää palaavani huovutuksen pariin. Keskityn mieluummin kudontaan, neulontaan, ristipistoihin, ryijyihin – ja olisi tuossa yksi kudontakehyskin odottelemassa.

Tunnustettakoon vielä lopuksi, että olin tehnyt nunohuovutuksesta tosi tarkat muistiinpanot. Enää en olisi muistanut työvaiheita laisinkaan näin yksityiskohtaisesti. Muistiinpanovihko onkin kiva konkreettinen muisto kässäkouluvuodesta, oon tyytyväinen, että kirjasin ajatuksia silloin tarkasti ylös.

Taito Etelä-Suomi’s school of Craft and Design. I liked it, but it was not my cup of tee.

Nappeja villatakkiin

Jos toisinaan on vaikeuksia valita mistä tai minkä värisestä langasta neuloisi, niin nappikaupassapa vasta meneekin pää pyörälle! Ainakin Yrjönkadun Nappitalossa, jonka valikoimissa lienee tuhansittain nappeja.

Vierailin siellä hiljattain Ystävä-villatakin kanssa, valmis takki helpotti hivenen valintaurakkaa. Tarvitsin siihen kahdeksan nappia, ja hetken jo harkitsin, että olisin ottanut 4 + 4, ja kiinnittänyt ne vuorotellen nappilistaan. Sitten kuitenkin päätin, että päätöksiä on tehtävä, ja valitsin villatakkiin kauniit okranväriset pyöreät napit.

Nappitalon valtava valikoima on niin kiehtova, että joku kerta voisin tehdä ikään kuin nurinkurisesti: ensin nappiostoksille valitsemaan jotain ihastuttavaa (ja ehkä tilkkasen kreisiä), ja sitten vasta pohdintaa siitä, millaisen villatakkiin ne voisi kiinnittää.

Joka ikinen kerta pysähdyn myös ankkurinappihyllyn ääreen – ja sitten loppupäivän päässä soikin J. Karjalaisen Ankkurinappi-biisi… Kaikeksi onneksi se on tosi kaunis kappale.

If you are looking where to buy buttons in Helsinki, I recommend Nappitalo.

Alppiruusujen katveessa

Alkukesä on alppiruusujen aikaa, Haagan alppiruusupuistossa näytti taas upealta. Suinkaan joka kesä kukkaloisto ei ole yhtä komea, sillä alppiruusujen kukinta vaihtelee vuosittain. Kukkanuput kehittyvät jo syksyllä, joten syyskeleillä ja kuluneen kesän olosuhteilla on vaikutuksensa nuppujen kehittymiseen.

Vierailin Haagassa myös viime vuoden kesäkuussa, ja jos muistan oikein, oli kukinta silloin vieläkin runsaampaa. Vaan kaunista oli nytkin, isot kukat ovat tosi näyttäviä.

Osa kukista oli tosin jo vähän lakastunut, mutta nuppujakin piisasi. Vähän sama kuin kirsikankukkien kanssa, paikalle kannattaisi tähdätä juuri oikeana ajankohtana, jolloin kukkaloisto on kaikkein runsaimmillaan. Iloitsen myös siitä, että tästedes pääsen nauttimaan alppiruusuista myös kotipihalla – istutimme hiljattain talomme seinustalle kolme alppiruusun taimea, aiemmin pihalla kasvoi jo yksi.

Ulkosalla kivassa kelissä kelpasi tietty myös neuloa, tällä hetkellä tekeillä on muun muassa Winter Sea -huivi. Mainioon siksak-kuvioiseen huiviin on tarjolla ilmainen ohje Ravelryssa. Siinä huivi on tehty paksummasta langasta, itselläni kun käytössä on fingering-vahvuus. Tässä vaiheessa näyttää vielä hieman epämääräiseltä, mutta uskon kuvion tulevan kyllä näkyviin viimeistellyssä huivissa. Ja sykkyrällähän se on kuitenkin sitten kaulan ympärillä!

Ravelry oli muutes uudistunut visuaalisesti sitten viime näkemän, ja ihan hurjan paljon parempaan suuntaan. Heti iski inspiraatio selata sitä hieman, ja bongasinkin muutaman kiinnostavan ohjeen. Ainakin Verso Beanie pääsee puikoille lähiaikoina, minulla on sopivasti juuri tuota Retrosarian Vovó-lankaa parissakin eri värissä, samoin silkkimohairissa löytyy.

Early summer is the rhododendron’s time to take the stage!

Kangaspuiden kaipuu

Toteutin kudontakurssin tämän kevään työt jo helmi-maaliskuun taitteessa. Oikeastaan oli aikamoinen onnenkantamoinen, että olin saanut sekä huovan että maton kotiin ennen kuin koronatilanne ns. eskaloitui. Kudontakurssikin kun toki keskeytyi, tai itse kudonta ainakin. Meillä oli kyllä muutama oppitunti teoriaa Zoomin kautta, mutta työt puissa eivät tietenkään edenneet viikkokausiin.

Uusien kurssien pitäisi jatkua syksyllä normaalisti, mutta se tuntuu vielä tosi kaukaiselta. Tässähän on koko kesä edessä ennen sitä. Ilmoittautuminenkin taitaa alkaa vasta joskus elokuulla, ja siihen liittyen edessä on myös pieni jännääminen, että mahtuuko mukaan, sillä edistyneempiä ryhmiä yhdistellään tulevanakin syksynä. Eiköhän joku kurssi tärppää, mutta kivointa olisi tietenkin jatkaa juuri oman ryhmän mukana – etenkin kun olen toivonut yhdeksi työksi kilpikangasmattoa ja sellainen toteutetaan.

Tiedän jo valmiiksi, että loimen rakentamisen työvaiheet ovat kummasti unohtuneet kevään ja kesän aikana. Onneksi on Kankaanrakentajan opas, josta on tosi kätevä kerrata työvaiheita. Kurssilla niitä voi tietysti kysyä myös opettajalta, mutta olen huomannut, että tekemisestä saa eniten irti, kun muistelee työvaiheet jo ennalta. Sitä kohti tässä tietysti tähdätään, että kangaspuut saisi kudontavalmiuteen ihan ulkomuistista.

Hyvää kertausta on kohdallani luvassa jo keskikesällä, jolloin olisi määrä rakentaa Mikkelin puihin parikymmentä metriä mattoloimea. Sidokseksi tosin tulee ”vain” palttina, jonka niisintä ja sidonta tuntuu ihan älyhelpolta. Parasta harjoitusta saa, kun käytössä on enemmän kuin kaksi vartta ja polkusta.

Kaipuuta kangaspuiden äärelle on siis havaittavissa, odotellessa olen muun muassa selannut Pinterestiä ja merkannut muistiin houkuttelevia ideoita. Ja toki olen tehnyt muita käsitöitä, yksi kirjoneulepusero valmistunee viikonlopun aikana. Siispä seuraavaksi Normaaleja ihmisiä Areenasta auki ja neulomaan!

Dreaming of weaving!

Kolmeen kertaan solmeiltu makrameekuusi

Otin vielä ihan tämän vuosikymmenen loppumetreillä haltuun uuden käsityötekniikan, makrameen, alkeet. Sain Kädentaidot-messuilta Taito Etelä-Suomen osastolta makrameekuusi-tarvikepaketin, ja nyt joululomalla työkiireiden loputtua oli hauskaa syventyä uuden äärelle.

Kuusi oli mielestäni juuri sopiva ensimmäinen työ. Se koostuu pääasiassa helpoista kaksoistasosolmuista – henkilökohtaisesti treenasin niitä oikein urakalla, sillä silmäilin ohjetta aluksi ihan liian heppoisesti. Jokaiselle riville kuuluu kaksi kaksoistasosolmua, mutta tein niitä aluksi vain yhden. Se vääristi tietysti puun mittasuhteita, joten loin tarkemman silmäyksen ohjepaperiin. Kuusi purkuun ja aloitus alusta!

Toisella kertaa olin niin taitava, että tein kullekin riville puolitoista kaksoistasolmua. Vieläkin näytti hieman erilaiselta kuin esimerkkikuvassa, joten ei muuta kuin aloitus alusta. Milloinkohan opin, että usein ohjeet ihan oikeasti kannattaisi lukea huolella alusta loppuun asti ennen työhön ryhtymistä?

Onneksi kolmas kerta toden sanoi, ja kuusi valmistui viimein. Sooloilin tosin sen verran, että jätin alareunan langat roikkumaan vapaasti samanmittaisiksi leikattuina. Ohjeen mukaan kun keskimmäiset 12 lankaa olisi vedetty nippuun kuusen ”rungoksi”.

Solmujen tekeminen oli vaivatonta, kolme kertaa kuusen solmeiltuani osaisin tehdä seuraavan jo ihan ilman ohjetta… Myös alareunan kohosolmurivi syntyi helposti, sitä aloittaessani tosin kurkkasin varuiksi yhden ohjevideon Youtubesta, ettei taas menisi purkamiseksi.

Tämä kuusi ei varise, ja ilahduttaa varmasti myös monena tulevana jouluna.

Makrameekuusi-tarvikepaketti saatu.

My very first macrame project!

Kurssilla Hilmalassa

Tasan viikko takaperin vietin mainion illan vapaakudontakurssilla Hilmassa, Helsingin Hietaniemessä. Hietsun paviljonki tarjosi mainiot puitteet nelituntiselle pirtakangaspuiden parissa. Puissa oli loimet jo valmiina, joten me kurssilaiset saatoimme aloittaa kutomisen oitis jahka olimme onnistuneet valitsemaan sukkulalle mieleistämme kudetta. Valinvaraa oli hurjasti – kokonainen seinä täynnnä ihania lankakeriä.

Kurssia piti Hilmalan perustaja Anu Jokela. Perusopastuksen ohella hän tarjosi vinkkejä värivalintoihin ja näytti myös monen monta inspiroivaa esimerkkityötä – niin kankaita kuin valmiita tuotteitakin.

Teimme jokainen kankaan, jonka reunat on myöhemmin tarkoitus ommella, joten kutoessa saattoi olla todella huoleton. Omasta työstäni aion tehdä koristetyynyn. Välillä työssä keikkui peräti neljä sukkulaa, raidoitin tyynykangasta täysin fiilispohjalta. Jossain vaiheessa Anu huomasi, että työssänihän on samaa värimaailmaa kuin tennareissani! Se oli hauska huomio, en ollut ajatellut asiaa itse. Inspiraatio tuli siis lähempää kuin arvasinkaan.

Välillä keitettiin kahvit, ja sitten taas jatkettiin. Tekeminen imaisi mukaansa ja kaikki työasiat haihtuivat mielestä täysin. Se oli ihanaa! Illasta tarttui matkaan myös useampi hyödyllinen jippo, nyt esimerkiksi tiedän, miten lanka kannattaa kieputtaa lastasukkulaan.

”Oikeat” kangaspuut ovat edelleen enemmän oma juttuni, mutta voisin kuvitella, että minulla olisi joskus pienet pirtakangaspuut ihan vaikka erilaisten värikokeilujen tekemiseen. Varokaa vaan, pirtakangaspuuinnostus on tarttuvaa sorttia! ;)

Weaving with rigid heddle loom – easy and fun. I was weaving @ Hilmala.

Kudonta-ajatuksia

Tällä(kin) viikolla olen viettänyt monen monta tuntia kangaspuiden äärellä. Monet istuvat kudontaluokassa puiden edessä kuulokkeet korvilla, mutta minä tykkään kuunnella ajatuksiani. (Perjantaina tosin tein poikkeuksen, ja pistin kuulokkeisiin Hassisen konetta, Angus & Julia Stonea sekä Gaselleja).

Aloittaessani työväenopiston kudontakurssilla tammikuussa 2017 minulla ei ollut laisinkaan aiempaa kudontakokemusta. Ihan ensimmäinen kudontatyöni oli laudeliina puuvillapellavasta, sidoksena toimikas. Muistan tehneeni koko liinan pelkkää suoraa poljentaa. Olin täysin pää pyörällä erilaisista poljennoista ja niiden vaikutuksesta lopputulokseen, joten halusin ottaa varman päälle. Poljentaohjeet olivat ihan hepreaa. Ihan laudeliinan loppuun rohkenin kuitenkin kokeilla pätkän kärkipoljentaa ja koin ahaa-elämyksen. Poljennan logiikka aukeni!

Vieläkin välillä joku juttu saattaa etukäteen tuntua haastavalta, mutta kun pääsee itse puiden ääreen kokeilemaan, ei se olekaan vaikeaa.

Nyt kudontakokemusta on kolmen vuoden ajalta – matkan varrella vastaan on tullut monia oivalluksia. Listasin kudonta-aiheisen ajatuksia:

  • Aiemmin ajattelin, että kangaspuilla kudotaan mattoja. Piste. Näinhän ei toki ole, olen itsekin kutonut enemmän kaikkea muuta. Esimerkiksi villasta syntyy vaikka mitä ihanaa.

    Eikä luhalla aina paukuteta kovaa. Monissa töissä se vain tuodaan hellävaroen kankaansuulle.

  • Luhan ja muut kangaspuiden osat olen oppinut kuin varkain. Alussa en todellakaan tiennyt, mitä vaikka niisiminen tarkoittaa.

  • Jokaisessa työssä on oma ideaalitiheys. Jos kuteen lyö liian tiiviisti, tulee peltiä (kokemusta on!). Työ saa usein olla puissa yllättävänkin harva, se tiivistyy (eli kutistuu) kyllä kun otetaan puilta. Kannattaa tarkkailla läpi työn, että tiheys pysyy oikeana.

  • Väreistä ja niiden käytöstä voisi oppia loputtomasti lisää. Paras olisi, jos voisi tehdä pienen kokeilun / mallitilkun kangaspuilla värejä valitessaan. Toistaiseksi sellainen ei useinkaan ole mahdollista, mutta muutaman kerran olen jäljitellyt sidosta pahvinpalan ympäri.

  • Värit alkavat helposti elää omaa elämäänsä, kun langat sitoutuvat toistensa lomaan. Jos loimessa on vaikkapa kolmea eri väriä, saattaa joku niistä korostaa kudelangan sävyä – ja joku toinen taas himmentää sitä.

  • Näpit irti reunoista! Etenkin alussa sörkin reunoja herkästi ja kiristelin / löysäilin lankoja. Usein paras ja siistein lopputulos tulee, kun reunoihin ei koske laisinkaan. Senkus syöttää kudetta tasaisesti läpi työn. Tämä vaatii hieman harjoitusta ja luottoa omaan tekemiseen, ja toimii etenkin ohuiden materiaalien kanssa.

  • Mattojen kohdalla sörkkiminen on kuitenkin sallittua. Paksut kuteet kestävät käsittelyä, tykkään asetella etenkin trikookudetta oikein päin reunaan, vaikka se vähän tekemistä hidastaakin.

  • Rullasukkula on suosikkini. Etenkin kapeahkot työt etenevät mukavan nopsasti, eikä sukkulaa tarvitse laskea käsistä luhan liikauttamisen ajaksi. Ihanan kätevää, olin tosi innoissani kun opin tämän kudontatavan!

Tämän vuoden kudontatyöt työväenopistolla on nyt tehty, seuraava kudontavuoro minulla on tammikuun alussa. Onneksi kotona on kudontakehys, seuraava loimi syntyy siihen. Ja parin viikon päästä kohtaan pirtakangaspuut Hilmalassa, samoin joulun aikoihin tulee varmastikin kudottua jotain Mikkelissä, missä minulla on pyöräspuut…

__

Weaving is my favorite hobby!