Sain kutomani viittahuivin sopivasti valmiiksi juuri ennen pääsiäistä. Viimeistely otti aikansa, mutta hapsut oli pyöritelty kiirastorstain aikana, ja saatoin nauttia pääsiäispyhistä viitta niskassa. Ihan parasta, että moinen oli mahdollista myös ulkona, kiitos keväisen kelin!


Tilasin viittaan kuteeksi lankaa Isagerilta Tanskasta. Pääväri violetin lisäksi minulla oli sopivasti pikkumääriä muitakin värejä, joten suunnittelin viitan alareunaan raitoja. Ne tuovat mukavasti ilmettä kokonaisuuteen.

Sidos on muunneltu vohveli, ja loimessa on mukana kahta keltaisen sävyä. Loimen luomisessa olikin aikanaan melkoinen homma, tuntui että koko ajan sai olla vaihtamassa väriä. Lopputulosta ihaillessa se oli kuitenkin kaiken vaivan väärti.

Lanka puolestaan oli sen verran ohutta, että kudoin viitan kaksoissukkulalla. Se oli hauska uusi tuttavuus, kutominen eteni tuplalangalla mukavan ripeästi. Uutta oli myös viitan etuosan kutominen kahdessa osassa. Tein ensin takaosan täysileveänä yhdellä sukkulalla. Sitten laskin missä on työn keskikohta ja kudoin puoliskot erikseen kahdella sukkulalla. Siten viitta sai muotonsa jo kangaspuissa. Täytyy myöntää, että kahta erillistä osaa aloittaessa piti hetki aprikoida sitä, tarvitsenko myös kaksi pingotinta. Lopulta päätin käyttää vain sitä yhtä ja samaa, joka minulla oli alusta asti ollut käytössä, ja hyvin sujui.

Oleellista oli myös tarkkailla tiheyttä. Kutomisjälki saa olla yllättävän löyhää, sillä työ vetäytyy kasaan puilta ottamisen jälkeen. Luhaa sai siirrellä tosi hellästi maton kutomiseen verrattuna.



I’m super happy with my cape shawl that I finished just before Easter.

(Visited 102 times, 1 visits today)

2 Comments

  1. Tiina Nuto 27.4.2019 at 21:00

    Ihana huivi ja ihana valokuva!

    Reply
    1. Saara - Site Author 29.4.2019 at 00:05

      Voi kiitos Tiina! Kotipihalla kuvattiin :)

      Reply

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *