Sain hiljattain käsiini ihan mahtavan kirjan. Luin Katri Maasalon Kauneimmat koulukäsityöt -kokoomateoksen yhdeltä istumalta, ja naurahdin moneen kertaan tekstin äärellä. Kirjassa on esitelty 50 koulun käsityötunneilla tehtyä esinettä 1950-luvulta 2010-luvulle. Ihan jokainen niistä on taatusti uniikki, ja eritoten tykkäsin oivaltavista saatesanoista teosten yhteydessä. Monissa teksteissä avattiin mukavasti myös tekoprosessia sekä tekijän suhdetta teokseen.

”Toisista teoksista kertovat luomisprosessia läheltä seuranneet mesenaatit eli tekijöiden vanhemat, joiden yksityiskokoelmissa suurin osa tämäkin kirjan teoksista on säilynyt.”

Teoksiin käytettyä materiaalia on saattanut olla saatavilla rajoitetusti:

”Piippurasseja oli vain valkoisia ja ne olivat paksuja.”

”…opettaja huomautti, että mustia paloja piti jättää muillekin.”

Käsityötuntien klassikko on toki patalappu. Kukapa meistä ei olisi joskus sellaista virkannut?

Kirjaa lukiessa mieleeni muistui myös luotto-ohje monen vuoden takaa: kässänopen painajaisen neuletakki. Mikä siinä onkaan, että monella meistä tuntuu olevan hurjia tai kurjia muistoja koulun käsityötunneilta. Kun se virkkuukoukku ei vaan totellut! Entä vieläköhän tekstiilityötä kutsutaan rättikässäksi? Sillä nimellä se ainakin Mikkelissä 1990-luvulla tunnettiin.

Toinen klassikko on tietysti pujottelukirjonta vohvelikankaaseen. Näyttääkö tutulta?

Mainio kirja innoitti muistelemaan myös omia käsityötunteja. Ala-asteelta muistan violetit villasukat, yläasteella puolestaan neuloin villapaidan seiskaveikasta. Paidan poolokaulus oli palmikkoneuletta, mistä olin suorastaan ylpeä, mutta muuten lopputuloksesta taisi tulla hieman eriskummallisen mallinen, ja pari numeroa liian suuri. Todennäköisesti olisi kannattanut neuloa paidan sijaan kauluri.

Ysillä ompelin mekon, jota käytin kevätjuhlassa peruskoulun päättyessä. Mekkokankaan sain käydä ostamassa kangaskaupasta, tarkan budjetin rajoissa tietysti. Omavalintainen kangas oli tosi iso juttu. Hämärästi muistan myös leveälahkeiset kuminauhavyötäröiset housut, joita käytin paljon. Ne ompelin ehkä seiskalla.

Peruskoulussa tein myös seinäkellon, jonka kellotaulua koristaa porkkana. Porkkana! Ihmettelen ihan itse tekemääni aihevalintaa edelleen joka kerta vanhempieni luona vieraillessa, sillä kello on siellä tietysti esillä ja käytössä.

Kaikkein voimakkaimmin mieleen on kuitenkin iskostunut ala-asteen ompelutunneilla tiuhaan kuultu lause: ”Vika istuu aina koneen ja tuolin välissä”. Ei välttämättä se kannustavin lähestymistapa ompeluharjoituksiin. Opettajan nimi on vuosien saatossa unohtunut, mutta hänen sanansa eivät. Ne muistuvat edelleen kummasti mieleen joka kerta ompelukoneen ääreen istahtaessani.

Kauneimmat koulukäsityöt -kirja saatu blogin kautta.

Kauneimmat koulukäsityöt is hilarious book about works made in elementary school – unfortunately only in Finnish.

2 Comments

  1. Nyyti 1.5.2019 at 14:52

    Oi ihanaa, tämä kirja kyllä täytyy saada selattavaksi! Ala-asteella käsityöt oli suorastaan inhokkiaiheeni, mutta yläasteella ihanan opettajan myötä innostuin lopulta niistä niin paljon, että opiskelin lukion jälkeen itseni ompelijaksi!

    Reply
    1. Saara - Site Author 2.5.2019 at 18:37

      Jee, suosittelen tuota kirjaa lämpimästi! Ja opettaja kyllä tekee paljon, minullakin oli yläasteella kiva kässänope. Mainio tarina sinulla, itse haaveilen josko minusta vielä joskus tulisi ainakin sivutoiminen kudontaope… Jos haave toteutuu, niin haluan olla kannustava opettaja! :)

      Reply

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *