Tämä on toden totta omalla kohdallani suuri kudontakevät! Työväenopiston kudontakurssien lisäksi pääsin* Taito Etelä-Suomen pirtakangaspuukurssille. Ekalla kurssikerralla tammikuun lopulla tutustuimme pirtakangaspuihin ja harjoittelimme loimen luomisen tekemällä sellaisen yhdessä. Meillä oli käytössä Ashfordin pirtakangaspuut.
Illan päätteeksi jokainen osallistuja sai puut mukaansa. Pirtakangaspuut taittuvat kasaan, joten ne oli helppo napata kainaloon ja kuljettaa kotiin. Pirtakangaspuut voi muuten taittaa kasaan myös silloin, kun niissä on loimi! Se on mielestäni yksi puiden parhaita ominaisuuksia. Samaa työtä voi halutessaan kutoa monessa eri paikassa. Tärkeintä on, että lähistöltä löytyy pöytä, johon puut voi tukea. Siten kutominen on kaikkein helpointa. Kokeilin nimittäin kutomista sohvalla puut sylissä, harmi kyllä se ei oikein toiminut…
Myös loimen luominen oli helppoa – ja paljon yksinkertaisempaa kuin ”oikeissa kangaspuissa”. Kun kerran oli nähnyt miten se tapahtuu, oli loimi iisi tehdä itse, ja tarvittaessa siihen olisi tietty saanut opastusta.
Kudoin kurssin mittaan kaksi huivia. Halusin tehdä harkitusti sellaisia töitä, joille olisi käyttöä, ja kahdellakin huivilla pääsi mainiosti sisään pirtakangaspuiden maailmaan.
Osa kurssikavereistani oli paljon tuotteliaampia, oli hauskaa nähdä heidän töitään myöhemmillä kurssikerroilla. Yhteensä tapaamisia oli neljä, ja kangaspuut sai pitää itsellään koko kurssin ajan, eli peräti pari kuukautta, sillä viimeinen kurssikerta oli nyt huhtikuun alussa. Myönnettäköön, että ilman muita kudontakurssejani olisin varmasti ollut itsekin tuotteliaampi…
Pirtakangaspuilla syntyy palttinaa. Polkusia ei ole, vaan viriö avataan pirtaa nostamalla tai laskemalla. Myöskään pingotinta ei näissä puissa käytetä.
Ensimmäisenä tein ihan perushuivin, se oli tosi nopea kutoa. Toiseen huiviin kokeilin kaappaustekniikkaa, joka vaati pientä viitseliäisyyttä. Kaunis lopputulos kuitenkin palkitsi, ja vaivannäkö unohtui nopeasti.
Kaappaushuiviin valitsin Hedgehog Fibresin sukkalankaa. Satuin Snurreen pari viikkoa sitten sopivasti juuri lankalähetyksen saapimisen jälkeen ja valitsin pari vyyhtiä nimenomaan pirtakangaspuita silmällä pitäen.
Useimmat muutkin kurssilaiset kutoivat juuri huiveja, ainakin yksi kokeili myös taidetekstiiliä. Pirtakangaspuilla syntyisi mukavasti myös kassikangas tai tyynynpäällisiä. Sellaisia tehdessään reunojen kanssa voisi olla tosi huoleton, sillä nehän jäisivät piiloon.
Pirtakangaspuissa kaappaustekniikkaa voi soveltaa myös loimeen, muissa puissa moinen ei oikein onnistu. Taidan siis palata joskus kaapatun loimen äärelle, vaikka ns. perinteiset kangaspuut tuntuvatkin enemmän omalta jutultani.
Me olimme ensimmäiset kurssilaiset, seuraava pirtakangaspuukurssi näyttäisi käynnistyvän vielä tällä viikolla. Sain äsken kuulla, että se on jo täynnä, mutta sitä seuraava kurssi järjestetään kesällä. Silloin voisi kutoa vaikka ulkona, kuulostaa varsin kivalta!
*KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Taito Etelä-Suomi
—
Weaving is very easy with rigid heddle loom!