Hattuhyllyn perukoilta bongattua: ihan tuikitavallinen parimetrinen kaulaliina. Neuloin tämän jo pari vuotta takaperin, mutta kaulaliina on jäänyt suorastaan anteeksiantamattoman vähälle käytölle. Onneksi asiaan on helppo tehdä muutos, kaulaliina pääsee siis mukaan kevätseikkailuihini!

2016-03-13 Semilla Grosso

2016-03-13 Semilla Grosso

2016-03-13 Semilla Grosso

Kaulaliina on neulottu BC Garnin Semilla Grosso -luomuvillasta. Muistan, että väritys valikoitui sen mukaan, millaisia jämäkeriä lankalaatikostani paljastui. Harmaata lankaa oli enemmän kuin rusehtavaa, joten se pääsi huivin pääväriksi.

Ohjeena oli lankakauppa Kerän blogista löytyvä Yhden illan tuubihuivi. Kaunis neulos (2 o, 1 o kiertäen, 1 n) toimii hienosti myös tällaisessa pitkässä huivissa.

Ylläolevissa kuvissa näkyy myös iki-ihana Martti Syrjä -neuleeni. Sitä en sentäs ole neulonut itse, vaan Martin koristama neuletakki on osa Ivana Helsingin Provinssi -87 -mallistoa.

2016-03-13 Semilla Grosso

2016-03-13 Semilla Grosso

Kaulaliina syntyi siis jämäkeristä, ”päätyö” Semilla Grossosta oli simppeli villapaita. Ohje on Jonna Hietalan Kerällä-kirjasta. Raglan-mallia tämäkin, ohjeen otsikkona komeili Kaula-aukosta alaspäin. Kyseinen tekniikka on ehdottomasti suosikkini mitä villapaidan neulomiseen tulee.

Ja jos joku ihmettelee, miksi minulla oli jämälangoissa Semillaa parissa eri värissä vaikka villapaita on yksivärinen, niin alunperin siis ostin langat ihan muuta projektia varten. Vaan kerrankos sitä suunnitelmat heittävät kuperkeikkaa!

Kuvista myös huomaa, että allekirjoittanut on varsin laiska pingottamaan valmistuneita neuletöitä. Kastelu voisi tehdä etenkin paidan helmalle kutaa… Onneksi se ei ole vielä liian myöhäistä.

A scarf and a sweater. Yarn: BC Garn Semilla Grosso, 100% organic wool.

(Visited 75 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *