Taisi olla toissakevät, kun rakennettiin työviksen kangaspuihin pitsisidosloimi. Kudoin siihen laukkukankaan, ja suunnittelin mitat ja värityksen tosi tarkasti etukäteen. Halusin pohjasta tumman, joten ensin toinen kylki kaksivärisenä, sitten pohja tummalla ja lopuksi toinen kylki taas vaaleampana. Siten sain värityksen kerralla mieleisekseni, ja laukku oli helppo ommella yhdestä kappaleesta.

Vuori on puuvillaa ja hihnat puolestaan nahkaa, mikkeliläisellä suutarilla oli valikoimissaan juuri sopivat. Hihnojen ompelun kanssa tosin sai olla tarkkana, muistelen että vaihdettiin koneeseen nahkaneula, ja silti yksi neula katkesi. Vaan välillä on tehtävä uhrauksia ompelujumalille.

Paksumpi kudelanka on Wool and the Gangin Mixtape, sanoisin että se on aika vastaavaa kuin Lankavan Mini-ontelokude. Ohut puolestaan on merseroitu puuvillalanka Scheepjes Catona. Kudoin samoista materiaaleista myös sohvatyynyn, oikein hyvä lankakombo siis.

Halusin laukusta ison, tosin jälkikäteen ajateltuna tilkkasen pienempikin olisi piisannut. En näet meinaa jaksaa nostaa kassia olalle, jos sen lastaa ihan täyteen ruokaostoskia. Onneksi raparperit eivät paljoa paina!

Weave a fabric, sew a bag!

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *