Alkukesä on alppiruusujen aikaa, Haagan alppiruusupuistossa näytti taas upealta. Suinkaan joka kesä kukkaloisto ei ole yhtä komea, sillä alppiruusujen kukinta vaihtelee vuosittain. Kukkanuput kehittyvät jo syksyllä, joten syyskeleillä ja kuluneen kesän olosuhteilla on vaikutuksensa nuppujen kehittymiseen.

Vierailin Haagassa myös viime vuoden kesäkuussa, ja jos muistan oikein, oli kukinta silloin vieläkin runsaampaa. Vaan kaunista oli nytkin, isot kukat ovat tosi näyttäviä.

Osa kukista oli tosin jo vähän lakastunut, mutta nuppujakin piisasi. Vähän sama kuin kirsikankukkien kanssa, paikalle kannattaisi tähdätä juuri oikeana ajankohtana, jolloin kukkaloisto on kaikkein runsaimmillaan. Iloitsen myös siitä, että tästedes pääsen nauttimaan alppiruusuista myös kotipihalla – istutimme hiljattain talomme seinustalle kolme alppiruusun taimea, aiemmin pihalla kasvoi jo yksi.

Ulkosalla kivassa kelissä kelpasi tietty myös neuloa, tällä hetkellä tekeillä on muun muassa Winter Sea -huivi. Mainioon siksak-kuvioiseen huiviin on tarjolla ilmainen ohje Ravelryssa. Siinä huivi on tehty paksummasta langasta, itselläni kun käytössä on fingering-vahvuus. Tässä vaiheessa näyttää vielä hieman epämääräiseltä, mutta uskon kuvion tulevan kyllä näkyviin viimeistellyssä huivissa. Ja sykkyrällähän se on kuitenkin sitten kaulan ympärillä!

Ravelry oli muutes uudistunut visuaalisesti sitten viime näkemän, ja ihan hurjan paljon parempaan suuntaan. Heti iski inspiraatio selata sitä hieman, ja bongasinkin muutaman kiinnostavan ohjeen. Ainakin Verso Beanie pääsee puikoille lähiaikoina, minulla on sopivasti juuri tuota Retrosarian Vovó-lankaa parissakin eri värissä, samoin silkkimohairissa löytyy.

Early summer is the rhododendron’s time to take the stage!

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *