Tässä on pysytelty tiiviisti kotosalla jo puolentoista kuukauden ajan. Etenkin huhtikuu meni silti yllättävän nopsasti, vaikka tuntuu että päivät ja viikot sekoittuvat samankaltaisuudellaan toisiinsa. Onneksi kevät etenee kaikesta huolimatta – tulppaanit kukkivat talon seinustalla ja viljelylaatikon raparperi kasvaa hyvää vauhtia.

Tänä keväänä on ilahduttanut myös pelargoni, jonka talvehdutin vintillä. Se alkoi vihertää lähes heti, kun pääsi sisälle ikkunalaudalle ja sai vähän vettä. Myös parvekkeen lipstikka selvisi talvesta mainiosti, senkin kasvua on kiva seurata.

Viherkasveille olen vaihtunut mullat ja muutama pääsi myös uuteen ruukkuun. Huoleton poika eli nukkatyräkki on kova leviämään, sillä kasvi ampuu siemeniä, jotka ovat kuin minikokoisia mustapippureita. Usein ne osuvat suoraan ruukun multaan, mutta toisinaan bongaan siemeniä ikkunalaidalta ja nostan ne kasvin juurelle. Tälläkin hetkellä pieniä taimia kasvaa peräti viisi. Yleensä erotan ne suht pieninä omiin ruukkuihinsa, alkuun vaikka jogurttipurkkiin. Vähän isompina siirrän sitten ihan oikeaan ruukkuun, yksi vantteri taimi tosin sai kodikseen peltisen kahvipurkin. Kasvakoon siinä kesän ajan!

Erityisellä innolla seuraan myös kilpipiilean kasvua. Sain pistokkaan viime kesänä alakerran Lotalta, ja mullavaihdon yhteydessä se pääsi kaikkein kauneimpaan ruukkuuni. Lasitettu vihertävä ruukku on Hayn Botanical Family -sarjaa, ja ilahduttaa siinä missä kaunis kasvikin.

My favourite season is spring!

(Visited 68 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *