Kudontakurssini tämän kevään työt ovat matto ja huopa. Parimetrisen maton kudoin viime viikolla, huovan tekeminen alkaa perjantaina! Kudontaviikkoni sattuivat siis peräkkäin, mikä on oikeastaan aika mukavaa. Intensiivinen kudonta-aiheinen pariviikkoinen, juuri mainiota.

Matto on nimeltään Lehdykkä, ohje siihen on peräisin Mallikerta-lehden numerosta 4/2018. En aluksi oikein innostunut kuviosta, mutta valitsin mieleiset värit, ja nyt olen totaalisen hullaantunut mattooni. Loimi on harmaata 15-säikeistä kalalankaa, kuviokuteena violetti trikoo ja pohjakuteena mintunvihreä miniontelokude.

Koklasin ekaa kertaa päärmeiden tekemistä, eli kudoin maton kumpaankin päähän 7 cm pohjakuteella ja kalalangalla (aina 1 heitto pohjakudetta ja 2 heittoa kalalankaa peräkkäin, sopivan rytmityksen vinkkasi opettajamme Siiri). Viimeistely otti aikansa, vierähti miltei kaksi tuntia kun sidoin loimilangat huolellisesti kankurinsolmuin. Niitä varten olin jättänyt loimea noin 10 cm / pää, jotta solmiminen sujui helposti. Lyhensin lopuksi hapsut noin 3 cm:n mittaisiksi ja ompelin päärmeet käsin ohuella kalalangalla. Kannatti nähdä vähän vaivaa, sillä päärmeestä tuli tosi kiva. Hauskaa, että nyt on yksi matto ilman hapsuja, joita yleensä suosin.

Kutominen itsessään oli tosi mukavaa, kuten aina. Vähän sai tosin alussa hakea sopivaa tatsia, sillä en ollut hetkeen kutonut mattoa – ohut villa taitaa olla yleisin materiaali omissa kudontatöissäni. Sitä käsitellään paljon hellävaraisemmin kuin paksua trikookudetta, nyt luhaa sai lyödä ihan kunnolla. Se on monilla varmasti lähtökohta kangaspuiden kohdalla, mutta itse olen tottunut enemmänkin tuomaan luhan kevyesti kankaan suulle. Toiveissani onkin kutoa kesällä Mikkelissä seuraava matto, että saan lisää kudontakokemusta myös paksuista materiaaleista. Eikä siistien reunojen tekemistäkään voi treenata liikaa!

Lehdykkä-matto pääsee meidän eteiseen, missä sitä kelpaa ihastella aina kotiin tullessaan.

I wove this carpet to our vestibule.

(Visited 76 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *