Date Archives huhtikuu 2019

Muistoja kässäntunnilta

Sain hiljattain käsiini ihan mahtavan kirjan. Luin Katri Maasalon Kauneimmat koulukäsityöt -kokoomateoksen yhdeltä istumalta, ja naurahdin moneen kertaan tekstin äärellä. Kirjassa on esitelty 50 koulun käsityötunneilla tehtyä esinettä 1950-luvulta 2010-luvulle. Ihan jokainen niistä on taatusti uniikki, ja eritoten tykkäsin oivaltavista saatesanoista teosten yhteydessä. Monissa teksteissä avattiin mukavasti myös tekoprosessia sekä tekijän suhdetta teokseen.

”Toisista teoksista kertovat luomisprosessia läheltä seuranneet mesenaatit eli tekijöiden vanhemat, joiden yksityiskokoelmissa suurin osa tämäkin kirjan teoksista on säilynyt.”

Teoksiin käytettyä materiaalia on saattanut olla saatavilla rajoitetusti:

”Piippurasseja oli vain valkoisia ja ne olivat paksuja.”

”…opettaja huomautti, että mustia paloja piti jättää muillekin.”

Käsityötuntien klassikko on toki patalappu. Kukapa meistä ei olisi joskus sellaista virkannut?

Kirjaa lukiessa mieleeni muistui myös luotto-ohje monen vuoden takaa: kässänopen painajaisen neuletakki. Mikä siinä onkaan, että monella meistä tuntuu olevan hurjia tai kurjia muistoja koulun käsityötunneilta. Kun se virkkuukoukku ei vaan totellut! Entä vieläköhän tekstiilityötä kutsutaan rättikässäksi? Sillä nimellä se ainakin Mikkelissä 1990-luvulla tunnettiin.

Toinen klassikko on tietysti pujottelukirjonta vohvelikankaaseen. Näyttääkö tutulta?

Mainio kirja innoitti muistelemaan myös omia käsityötunteja. Ala-asteelta muistan violetit villasukat, yläasteella puolestaan neuloin villapaidan seiskaveikasta. Paidan poolokaulus oli palmikkoneuletta, mistä olin suorastaan ylpeä, mutta muuten lopputuloksesta taisi tulla hieman eriskummallisen mallinen, ja pari numeroa liian suuri. Todennäköisesti olisi kannattanut neuloa paidan sijaan kauluri.

Ysillä ompelin mekon, jota käytin kevätjuhlassa peruskoulun päättyessä. Mekkokankaan sain käydä ostamassa kangaskaupasta, tarkan budjetin rajoissa tietysti. Omavalintainen kangas oli tosi iso juttu. Hämärästi muistan myös leveälahkeiset kuminauhavyötäröiset housut, joita käytin paljon. Ne ompelin ehkä seiskalla.

Peruskoulussa tein myös seinäkellon, jonka kellotaulua koristaa porkkana. Porkkana! Ihmettelen ihan itse tekemääni aihevalintaa edelleen joka kerta vanhempieni luona vieraillessa, sillä kello on siellä tietysti esillä ja käytössä.

Kaikkein voimakkaimmin mieleen on kuitenkin iskostunut ala-asteen ompelutunneilla tiuhaan kuultu lause: ”Vika istuu aina koneen ja tuolin välissä”. Ei välttämättä se kannustavin lähestymistapa ompeluharjoituksiin. Opettajan nimi on vuosien saatossa unohtunut, mutta hänen sanansa eivät. Ne muistuvat edelleen kummasti mieleen joka kerta ompelukoneen ääreen istahtaessani.

Kauneimmat koulukäsityöt -kirja saatu blogin kautta.

Kauneimmat koulukäsityöt is hilarious book about works made in elementary school – unfortunately only in Finnish.

Viittahuivin lumoissa

Sain kutomani viittahuivin sopivasti valmiiksi juuri ennen pääsiäistä. Viimeistely otti aikansa, mutta hapsut oli pyöritelty kiirastorstain aikana, ja saatoin nauttia pääsiäispyhistä viitta niskassa. Ihan parasta, että moinen oli mahdollista myös ulkona, kiitos keväisen kelin!


Tilasin viittaan kuteeksi lankaa Isagerilta Tanskasta. Pääväri violetin lisäksi minulla oli sopivasti pikkumääriä muitakin värejä, joten suunnittelin viitan alareunaan raitoja. Ne tuovat mukavasti ilmettä kokonaisuuteen.

Sidos on muunneltu vohveli, ja loimessa on mukana kahta keltaisen sävyä. Loimen luomisessa olikin aikanaan melkoinen homma, tuntui että koko ajan sai olla vaihtamassa väriä. Lopputulosta ihaillessa se oli kuitenkin kaiken vaivan väärti.

Lanka puolestaan oli sen verran ohutta, että kudoin viitan kaksoissukkulalla. Se oli hauska uusi tuttavuus, kutominen eteni tuplalangalla mukavan ripeästi. Uutta oli myös viitan etuosan kutominen kahdessa osassa. Tein ensin takaosan täysileveänä yhdellä sukkulalla. Sitten laskin missä on työn keskikohta ja kudoin puoliskot erikseen kahdella sukkulalla. Siten viitta sai muotonsa jo kangaspuissa. Täytyy myöntää, että kahta erillistä osaa aloittaessa piti hetki aprikoida sitä, tarvitsenko myös kaksi pingotinta. Lopulta päätin käyttää vain sitä yhtä ja samaa, joka minulla oli alusta asti ollut käytössä, ja hyvin sujui.

Oleellista oli myös tarkkailla tiheyttä. Kutomisjälki saa olla yllättävän löyhää, sillä työ vetäytyy kasaan puilta ottamisen jälkeen. Luhaa sai siirrellä tosi hellästi maton kutomiseen verrattuna.



I’m super happy with my cape shawl that I finished just before Easter.

Pirtakangaspuukurssilla

Tämä on toden totta omalla kohdallani suuri kudontakevät! Työväenopiston kudontakurssien lisäksi pääsin* Taito Etelä-Suomen pirtakangaspuukurssille. Ekalla kurssikerralla tammikuun lopulla tutustuimme pirtakangaspuihin ja harjoittelimme loimen luomisen tekemällä sellaisen yhdessä. Meillä oli käytössä Ashfordin pirtakangaspuut.

Illan päätteeksi jokainen osallistuja sai puut mukaansa. Pirtakangaspuut taittuvat kasaan, joten ne oli helppo napata kainaloon ja kuljettaa kotiin. Pirtakangaspuut voi muuten taittaa kasaan myös silloin, kun niissä on loimi! Se on mielestäni yksi puiden parhaita ominaisuuksia. Samaa työtä voi halutessaan kutoa monessa eri paikassa. Tärkeintä on, että lähistöltä löytyy pöytä, johon puut voi tukea. Siten kutominen on kaikkein helpointa. Kokeilin nimittäin kutomista sohvalla puut sylissä, harmi kyllä se ei oikein toiminut…

Myös loimen luominen oli helppoa – ja paljon yksinkertaisempaa kuin ”oikeissa kangaspuissa”. Kun kerran oli nähnyt miten se tapahtuu, oli loimi iisi tehdä itse, ja tarvittaessa siihen olisi tietty saanut opastusta.

Kudoin kurssin mittaan kaksi huivia. Halusin tehdä harkitusti sellaisia töitä, joille olisi käyttöä, ja kahdellakin huivilla pääsi mainiosti sisään pirtakangaspuiden maailmaan.

Osa kurssikavereistani oli paljon tuotteliaampia, oli hauskaa nähdä heidän töitään myöhemmillä kurssikerroilla. Yhteensä tapaamisia oli neljä, ja kangaspuut sai pitää itsellään koko kurssin ajan, eli peräti pari kuukautta, sillä viimeinen kurssikerta oli nyt huhtikuun alussa. Myönnettäköön, että ilman muita kudontakurssejani olisin varmasti ollut itsekin tuotteliaampi…

Pirtakangaspuilla syntyy palttinaa. Polkusia ei ole, vaan viriö avataan pirtaa nostamalla tai laskemalla. Myöskään pingotinta ei näissä puissa käytetä.

Ensimmäisenä tein ihan perushuivin, se oli tosi nopea kutoa. Toiseen huiviin kokeilin kaappaustekniikkaa, joka vaati pientä viitseliäisyyttä. Kaunis lopputulos kuitenkin palkitsi, ja vaivannäkö unohtui nopeasti.

Kaappaushuiviin valitsin Hedgehog Fibresin sukkalankaa. Satuin Snurreen pari viikkoa sitten sopivasti juuri lankalähetyksen saapimisen jälkeen ja valitsin pari vyyhtiä nimenomaan pirtakangaspuita silmällä pitäen.

Useimmat muutkin kurssilaiset kutoivat juuri huiveja, ainakin yksi kokeili myös taidetekstiiliä. Pirtakangaspuilla syntyisi mukavasti myös kassikangas tai tyynynpäällisiä. Sellaisia tehdessään reunojen kanssa voisi olla tosi huoleton, sillä nehän jäisivät piiloon.

Pirtakangaspuissa kaappaustekniikkaa voi soveltaa myös loimeen, muissa puissa moinen ei oikein onnistu. Taidan siis palata joskus kaapatun loimen äärelle, vaikka ns. perinteiset kangaspuut tuntuvatkin enemmän omalta jutultani.

Me olimme ensimmäiset kurssilaiset, seuraava pirtakangaspuukurssi näyttäisi käynnistyvän vielä tällä viikolla. Sain äsken kuulla, että se on jo täynnä, mutta sitä seuraava kurssi järjestetään kesällä. Silloin voisi kutoa vaikka ulkona, kuulostaa varsin kivalta!

*KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Taito Etelä-Suomi

Weaving is very easy with rigid heddle loom!