Blogi

Aloitin pari vuotta sitten eli syksyllä 2018 Taito Etelä-Suomen käsityö- ja muotoilukoulussa, mistä kirjoitin blogissakin muutamaan otteeseen, muun muassa täällä. Ekana vuonna ohjelmassa oli tuotesuunnittelua, huovutusta, ompelua ja kankaanpainantaa. Ja olikohan vielä jotain muutakin, hmm… En enää tarkasti muista!

Tykkäsin kyllä kovin, ja tahtikin oli sopivan verkkainen, noin yksi viikonloppu kuukaudessa. Etenkin kankaanpainanta oli tosi kivaa, mutta ensimmäisen vuoden mittaan mieleeni nousi silti vahva tunne siitä, että jätän opinnot kesken. Tiedostin toki, että taiteen perusopetuksessa ajatuksena on nimenomaan antaa kokemuksia käsityöstä ja tutustua laajasti erilaisiin materiaaleihin sekä tekniikoihin. Silti tuntui, että mieluummin halusin keskittyä syvemmin erilaisiin lankaa hyödyntäviin tekniikoihin, kuin kokeilla pintaraapaisun omaisesti ”vähän kaikkea”, kuten rottinkikorin punomista tai rautalankatöitä.

Odotin myös myöhemmille vuosille aikataulutettua tuftausta niin kovin, että hankin oman tuftauslaitteen jo ekana opiskeluvuotena. Se oikeastaan vahvisti ajatustani siitä, että miksen harjoittelisi itsenäisesti juuri niitä tekniikoita, jotka minua kaikkein eniten kiinnostivat. Ja pureutuisi nimenomaan pintaa syvemmälle niihin. Tunnustan pohtineeni myös sitä, mitä tekisin kaikilla niillä harjoitustöillä, mitä koulussa olisi luvassa – siis harjoitusten lopputuotteina. Ei mitään ylimääräisiä esineitä meille kotiin, kiitos.

Lopettamispäätöstä hauduttelin silti hyvän tovin, taisi olla joskus heinäkuun 2019 tienoilla, kun olisi pitänyt ilmoittautua seuraavalle lukuvuodelle. Ilmoittautuminen jäi tekemättä, ja olen ollut päätökseeni tyytyväinen. Lukukausimaksuista säästyneet rahatkin olen saanut upotettua lankaostoksiin ihan ilman ongelmia… Lankaahan kotona ei siis tietenkään voi olla liikaa ;)

Kässäkouluvuodesta jäi mukavia muistoja ja tuttavia, erityisesti mieleen painui tossujen huovuttaminen sekä ompelutyö, jonka sain toteuttaa opettajan Singerillä vuodelta 1934.

Tossujen ohella toinen isompi huovutuskokeilu oli nunohuovutettu huivi. Siinä materiaaleina olivat pitkäkuituinen merinovilla ja silkkihuivi, joka ikään kuin päällystettiin villalla.

Halusin huivista lämpimän, joten varasin villaa runsaasti – siten, että se peittäisi kunnolla lähes parimetrisen huivin. Kuviointia ja villan asettelua mietin ihan viime metreille asti, vaihtoehtoja tuntui olevan vähän liikaakin!

Tein huivin lahjaksi äidilleni, joten värit olivat sellaisia, joista tiesin hänen pitävän. Minulla oli luonnonvalkoista, kellertävää, vaaleanruskeaa, tummanruskeaa ja vihreää merinovillaa, noin 20 grammaa kutakin. Halusin pitää kokonaisuuden suht rauhallisena, joten päädyin siihen, että tein huiviin neljä ”värilohkoa”.

Nyt seuraa hieman tarkempi selostus työvaiheista:

Villan asettelu huivin päälle oli yllättävän hidasta. Asettelin villat huolellisesti ja ”kuituja avaten”, jotta ne tarttuisivat mahdollisimman hyvin kiinni. Lopussa päätin lisätä mukaan myös muutaman pilkun. Muut värit menivät kokonaan, vihreää käytin vain ripauksen kokonaisuutta elävöittämään.

Kun villat olivat paikoillaan, aloitettiin huovutus. Työ kasteltiin kuumalla saippuavedellä ja rullattiin puisen pulikan ympärille. Mukana rullalla oli myös kuplamuovia koko huivin pituudelta.

Kun huivi oli rullalla, pyörittelin sitä edestakaisin käsillä painaen parinkymmenen minuutin ajan. Ohuempaan villakerrokseen olisi riittänyt lyhyempikin aika, mutta minulla oli villaa sen verran runsaasti, että halusin ottaa varman päälle. Sitten työ rullattiin auki, huuhdeltiin ja kierrettiin takaisin rullalle eri päin kuin ekalla kerralla. Olikin oleellista muistaa, kumpi pää huivista oli ensin rullan sisällä. Ja sitten taas parikymmentä minuuttia rullausta. Voin kertoa, että se tuntui käsivarsissa parina seuraavana päivänä!

Kannatti kuitenkin pyöritellä rullaa peräti 40 minuuttia, sillä materiaalit tarttuivat hienosti toisiinsa. Sitä paitsi itse huovutus tapahtui nopsasti verrattuna siihen, että asettelin ensin villoja huivin päälle useamman tunnin ajan.

Tossujen ohella tämäkin oli siis kiva kokeilu, mutten usko enää palaavani huovutuksen pariin. Keskityn mieluummin kudontaan, neulontaan, ristipistoihin, ryijyihin – ja olisi tuossa yksi kudontakehyskin odottelemassa.

Tunnustettakoon vielä lopuksi, että olin tehnyt nunohuovutuksesta tosi tarkat muistiinpanot. Enää en olisi muistanut työvaiheita laisinkaan näin yksityiskohtaisesti. Muistiinpanovihko onkin kiva konkreettinen muisto kässäkouluvuodesta, oon tyytyväinen, että kirjasin ajatuksia silloin tarkasti ylös.

—

Taito Etelä-Suomi’s school of Craft and Design. I liked it, but it was not my cup of tee.