Toisinaan lankavyyhdin nähdessään tietää oitis, mitä siitä haluaa neuloa. Ihastelin Madelinetoshin neonväristä vyyhtiä jo alkusyksystä Snurressa, mutta silloin en vielä tarttunut siihen. Oli meinaan varsin ärhäkkä ilmestys. Vyyhti sekä neuleidea jäivät kuitenkin mieleen kummittelemaan, ja seuraavalla kerralla kiusaus oli ylittämätön.
Valitsin Piñata Pop -neonvärin kaveriksi mustaa, ja toteutin haaveilemani kainostelemattoman briossikaulurin. Tosh Merino Light -langasta syntyi sopivasti Lavanya Patricellan Fingering Brioche Bandana Cowl (mallista on omat versionsa myös paksummille langoille).
Ja miten ihana siitä tulikaan!
Kaulurin yläosa neulottiin suljettuna neuleena, jolloin langan väritys rytmittyi aivan täy-del-li-ses-ti! Eri värialueet muodostavat kuin omanlaisensa marmorikuvion, miten silmukkamäärä sattuikin juuri kohdilleen. Alaosa tehtiin tasona, jolloin lopputulos on levottomampi, mutta kiva sekin!
Lankaa jäi ihan reilusti, tähän ei kulunut edes puolikasta vyyhtiä kummastakaan väristä, joten saatanpa tehdä vielä toisen – kokonaan suljettuna neuleena.
Värimaailma huokuu ihanasti sekä kasaria että ysäriä, työnimenä kaulurillani olikin after ski -asuste. Tämä sopisi upeasti myös toppahaalarin kaveriksi rinteeseen. Tai sitten sinne after skihin, mukillinen minttukaakaota, kiitos!
—
My Fingering Brioche Bandana Cowl is ready and it’s fabulous!
Tosi kiva tämä briossineule, pitäisi itsekin kokeilla! Toivottavasti pääset laskettelemaan kaulurin kanssa. :)
Suosittelen kyllä tuota ohjetta! Ja joo, laskettelusta (tai lumilautailusta) ehdottomasti tavoitetta tulevalle talvelle! :)