Palaan Kööpenhaminaan aina uudestaan ja uudestaan. Jos laskuni eivät ole menneet sekaisin, olen vieraillut Tanskan pääkaupungissa jo kahdeksan kertaa. Tuorein visiitti oli viime viikonloppuna ystäväni Annakaisan houkuteltua minut mukaansa Haven-festareille. Samalla tuli tutustuttua uusiin maisemiin, Haven järjestettiin Refshaleøenissä viitisen kilometriä kaupungin keskustasta. Siellä suunnalla en ollut aiemmin käynyt.
Viikonloppuun mahtui myös useampi tuttu kohde, taidan olla hieman tapojeni orja… Edellisen reissun tapaan vierailin nytkin Louisianan modernin taiteen museossa, herkuttelin Motherissa ja kävin lankaostoksilla Sommerfuglenissa.
Suuntasin lankakauppa Sommerfugleniin heti sen auettua klo 10 ja viivyin yli tunnin! Oli ihana tutkia etenkin Isager-hyllyä ja pohtia värivalintoja kaikessa rauhassa. Olin ottanut mukaan pätkät minulta jo löytyviä Tvinnin värejä, ja aika tuntui suorastaan pysähtyvän kun mallailin niille uutta kaveria. Päädyin lopulta vaaleaan vyyhtiin ja sävyyn 6s. Nyt on materiaalia useampaankin hyvän kokoiseen syyshuiviin.
Ostin myös ihanan pehmoista Alpaca kakkosta (50 % merinovillaa ja 50 % alpakkaa), yhdestä vyydistä saa tehtyä Ginger-kämmekkäät. Minulla on jo vihreät kämmekkäät, nyt halusin hieman hillitymmän sävyn. Kuvailisin valitsemaani väriä 60 tummaksi luumuksi, se sopii täydellisesti kuulaisiin aamuihin ja viileisiin syysiltoihin.
Vierailin toki viikonlopun mittaan myös uusissa kohteissa. Kivoimmaksi niistä nousi Mad & Kaffe, missä kävimme sunnuntaina aamiaisella. Tarjonta oli sekä kaunis että maukas, ehdottomasti sen pienen odottelun arvoinen, jonka pöydän saaminen vaati! Ja siinä odotellessa saattoi jo miettiä tilauksensa valmiiksi, listalta kun tuli valita 3, 5 tai 7 pientä annosta. Valitsin viisi ja annan erityissuosituksen chia-vanukkaalle. Myös avokadon, chiliöljyn ja manteleiden yhdistelmä oli mahtava. Nam!
—
Copenhagen, my favorite city. If you want a great breakfast, go to Mad & Kaffe!