Kässäpussi, neulepussi, projektipussi… Hyviä termejä kaikki, ja itse pussukat vasta ihania ovatkin! Minulla on niitä useita erilaisia. Ajattelin esitellä kaksi suosikkiani, lempeän ja ärhäkän. Näiden välillä kelpaa valita neuletyön ja miksei oman fiiliksenkin mukaan.
Hempeä pussukka on peräisin Lontoosta. Piipahdin elokuussa kaupungissa työmatkalla, ja ennätin pistäytyä myös lankakauppa Loopissa Islingtonissa. Kaliko on valmistanut pussukan Loopille tilaustyönä, joten sen toista kylkeä koristaa kasviaiheisen painatuksen lisäksi lankakaupan logo. Päällinen on kasvivärjättyä (avokado!) luomupuuvillaa, vuori pellavaa.
Aika söpö matkamuisto, vaikka itse sanonkin!
Ostin Loopista myös täytettä pussukkaan: kaksi vyyhtiä huippupehmoista Woolfolkin merinovillalankaa.
Pussi on mielestäni niin kaunis, että viime viikot se on ollut esillä olohuoneessamme – ja pysynee siellä myös jatkossa.
Ärhäkkä pussukka puolestaan on kotimaisen Nova Melinan. Se tehtiin Helsingin Oulunkylässä tilaustyönä juuri minulle, joten olen valinnut kankaan kuosin itse. Tykkään ärtsystä ulkoasusta hurjasti. Myös laukun malli on osoittautunut erittäin toimivaksi, huomaa kyllä, että Nova Melina suunnitellut sen varta vasten neulojille. Sisällä on käteviä taskuja ja pussin suuaukon saa tarvittaessa täysin suppuun. Sisältö pysyy varppina tallessa, vaikkei vetoketjua olekaan.
Molemmat näistä pussukoista ovat myös sopivan pieniä: ne mahtuvat reppuun, vaikka olisivat täynnä lankaa.
—
A knitter can never have too many project bags, right?