Osallistuin eilen Papershopin leimasinpainantatyöpajaan. Koristelimme paperia ja lahjakasseja erilaisia esineitä ja hedelmiä ja juureksia leimasimina käyttäen. Leimasintekniikka vei mennessään, erityisesti innostuin perunoiden käytöstä! En muista askarrelleeni perunoiden kera edes ala-asteella, onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä kokeilla perunapainantaa.
Työpajan aluksi jokainen osallistuja kertoi etunimensä ja suosikkijäätelönsä (murueskimo!), ja siitä se ajatus sitten lähti… Moni mainitsi herkullisen irtojäätelömaun, joten tötterö oli selkeä valinta painannan aiheeksi. Vohvelin ja tötterön sai helposti muotoiltua perunasta mattoveitsen avulla.
Haasteena olikin lähinnä levittää perunaan sopiva määrä akryyliväriä. Paperille painettaessa kannattaa siis valita akryyli- tai akvarellimaali, kankaalle tekstiilivärejä. Itsepainetut keittiöpyyhkeet houkuttelisivat, samoin kangaskassi omalla kuosilla. Ihan ekana taidan silti jatkaa painamisharjoituksia paperille, kesällä on tiedossa useammatkin juhlat, joihin voisin tehdä onnittelukortit itse.
Perunan lisäksi eilen painettiin sitruunalla, paprikalla, kuplamuovilla, puisilla napeilla, lasisella kynttilänjalalla… Testissä oli myös narun ja kaulimen yhdistelmä, narua voisi keiputtaa myös ison tulitikkurasian ympärille.
En malttanut olla kokeilematta myös valmiita kirjainleimasimia, mutta niiden käyttäminen tuntui fuskaukselta. Aika oli kuitenkin eilen rajallinen, samoin perunoiden määrä, joten valmiit kirjaimet olivat passeli kompromissi. Jos tekstiä haluaa, niin sitä voisi tietty tehdä myös pensselillä.
Jäätelötötteröiden kaveriksi taiteilin sateenvarjoja ja ruutuja. Illan antiin olen tosi tyytyväinen, Papershopin tilat olivat kotoisat ja meitä osallistujiakin juuri passeli määrä. Tarkka määrä jäi laskematta, mutta arvelisin meitä olleen kymmenkunta. Vaikka itse keskityin perunapainantaan, niin pääsin näkemään muiden tuotoksia erilaisin välinein toteutettuna, se myös oli mukavaa.
Kaikkein parasta illassa oli kuitenkin se, että painanta imaisi mukaansa ja kaikki muut ajatukset kaikkosivat mielestä. Kaksi ja puoli tuntia meni hujauksessa, oli vain akryyliväriä potussa, paperilla ja vähän sormissakin!
—
Stamping with potatoes – easy and fun!