Kotiuduin eilen parin viikon reissulta Japanista. Lensimme Helsingistä Osakaan, mistä jatkoimme heti matkaa Kiotoon. Olinkin selvitellyt etukäteen Kioton lankakauppatarjontaa, sillä suunnitelmana oli ostaa reissusta kivaa lankaa ja aloittaa uuden huivin neulominen. Puikot otin mukaani jo Suomesta.

Amirisu on japanilainen neulontalehti, ja brändillä on lankakaupat Kiotossa ja Tokiossa. Kohde olikin selvillä oitis kun Amirisun Walnut-kaupat Google-haulla löysin. Suuntasimme Kioton Walnut-kauppaan heti toisena reissupäivänä. Nimi Amirisu kääntyy neulovaksi oravaksi (amu = knitting ja risu = squirrel), joten Walnut on aika ilmeinen nimi kaupalle. Sen logossakin komeilee orava puikkoineen.

Neulelankojen lisäksi valikoimissa oli mm. mahtavia kirjontasettejä. Niiden valmistaja eli Studio MME kannattaa pistää mieleen!

Tarjolla oli myös laaja valikoima kirjoja ja lehtiä. Aika paljon japaniksi, mutta mukava valikoima myös englanniksi. Esimerkiksi Laine Magazine Suomesta, terkkuja vaan Jonnalle ja kumppaneille! ;)

Lankamerkeistä etenkin Isager, Brooklyn Tweed, Woolfolk ja Quince & Co. olivat isosti edustettuina. Olisi kuitenkin tuntunut hassulta ostaa Japanista esimerkiksi tanskalaista Isageria, joten halusin valita jotain spesiaalimpaa. Woolfolkin pehmoiset vyyhdit olivat jääneet mieleeni jo viime syksyltä, jolloin ihastelin niitä lankakauppa Kerän pop up -myymälässä Helsingin Katajanokalla. Minulla oli jo valmiiksi katsottuna ohje pipoon, ja kännykässä muistissa oikeat värit. Siispä ostin kaksi vyyhtiä Woolfolkia:

* SNO 1 (black and white)
* TYND 15

Niiden lisäksi valitsin ne varsinaiset huivilangat eli kaksi vyyhtiä uutta tuttavuutta nimeltä Hey Lady Hey. Kuten monet ihanat käsinvärjätyt langat, sekin on lähtöisin Yhdysvalloista. Aloitin huivin vielä samana päivänä tutulla ja hyväksihavaitulla ohjeella. Se ei vaadi liikaa keskittymistä, joten huivia oli huoletonta neuloa reissun päällä. Mitään japanilaista en tällä kertaa hankkinut, vaikka hetken harkitsinkin Daruma Threadin kirjontalankoja.

Vierailin reissun mittaan myös kahdessa muussa lankakaupassa: Keitossa Tokiossa ja Masuzakiyassa Osakassa. Eivät hullumpia nekään, mutta Walnut Kyoto oli ehdoton ykkönen.

I travelled to Japan and visited some nice yarn stores there, of course! The loveliest one was Walnut in Shijo Karasuma, Kyoto.

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *