Blogi

Retkellä Lammassaaressa

Eilen paistoi pitkästä aikaa aurinko. Taisi olla peräti ensimmäinen kerta tämän vuoden puolella, kun aurinko pisti parastaan. Sen kunniaksi kelpasi lähteä eväsretkelle Lammassaareen.

Ulkona ruoka maistuu aina parhaalta, etenkin jos leipien välissä on maapähkinävoita ja avokadoa! ;)

Lammassaareen johtavat pitkospuut on korvattu leveämmällä puisella väylällä. Saaren lintutorniin johti kuitenkin vielä pätkä perinteisiä pitkospuita.

Tuossa blogini sivubannerin kuvassa muuten seison Lammassaaren vanhoilla pitkospuilla. Niillä näyttää olleen kolme lankkua vierekkäin. Viime kesänä vanhat puut menivät vielä uuden väylän vierellä, mutta nyt ne oli purettu kokonaan pois.

Retkiseurueemme nuorin jäsen oli 6-vuotias, joten retken mittaan tuli leikittyä hippaa. Lisäksi tuli selvitettyä, onko saaren infotaulussa mainittu minkki yöeläin. (Vastaus: kyllä on!).

Matkan varrella näkyi pajunkissoja (kyllä, tammikuussa!) ja runsaasti vettä. Monena talvena olen samoihin aikoihin kuvannut kaislikossa kunnon lumikerroksen päällä seisten, nyt kaislikkoon ei ollut mitään asiaa. Olen kuitenkin toiveikas, että tänne eteläänkin vielä saataisiin kunnon talvi. Vaikka lunta ei vielä kuulukaan, ovat nämä aurinkoiset pikkupakkaspäivät jo hyvä alku.

One of the best outdoor places in Helsinki: Lammassaari. So beautiful and calm place, and still near city center.

Lankaa värjäämässä!

Loppuvuodesta minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla langan värjäystä. Ei tarvinnut kahdesti miettiä!

Kaksipäiväisellä kurssilla väreinä käytettiin nestemäisiä reaktiivivärejä ja langat värjättiin maalaten. Touhu oli tosi kivaa, aika meni kumpanakin päivänä ihan hujauksessa! Kahdessa päivässä ehti kuitenkin kokeilla mukavan laajasti erilaisia väriyhdistelmiä ja tekniikan sovellettavuutta.

Ja täytyypä tunnustaa, etten ole vuosiin sekoitellut esimerkiksi vihreää väriä sinisestä ja keltaisesta. Edellisestä vesivärimaalauskerrastakin oli siis jo aikaa…

Varasin värjättäväksi kolmea eri lankaa: Tukuwoolin Fingeringiä ja Sockia sekä Rintalan Tilan Ilo & Suru -sukkalankaa. Fingering on 100 % villaa, muissa oli mukana tilkkanen polyamidia/nailonia – mutta kaikki kolme imaisivat väriä havaintojeni mukaan yhtä tehokkaasti.

Olin tehnyt langoista valmiiksi ohuita vyyhtejä, ja neuloin myös pienehkön tilkun sileää neuletta, sillä halusin kokeilla sock blank -värjäystä.

Ensin vyyhdit kasteltiin etikkavedessä. Sitten ne levitettiin yksi kerrallaan tuorekelmun päälle, maalattiin, ja kiedottiin kelmuun tiukaksi pötkyläksi. Väri kiinnitettiin mikroaaltouunissa: täydellä teholla 3 minuuttia, pötkylän kääntö toisin päin, ja sama käsittely uusiksi. Oli tärkeää lykätä mikroon myös purkillinen vettä, muuten pötkylälle kävisi kalpaten… Se ei näet saanut kuivua käsittelyn aikana. Ja lopuksi langat tietysti huuhdeltiin huolellisesti.

Reaktiiviväreillä voi värjätä mikrossa helpoiten juuri villalankaa. Puuvillan ja silkin värjäyskin onnistuu, mutta vaatii omat kommervenkkinsä. Värit ovat aika tujuja: vuosi takaperin olin kankaanvärjäyskurssilla, missä jauheen muodossa olleita reaktiivivärejä käsiteltiin sellaisessa peruskoulun kemiantunnilta tutussa vetokaapissa. Nestemäisten värien kohdalla moista varotoimenpidettä ei tarvittu, mutta lankapötkylöitä ei silti kannata pistää oman keittiön mikroon. Värjäyshommille oma mikroaaltouuninsa siis!

Värit levisivät mikrossa melkolailla, joten mitään kovin pikkutarkkoja väriroiskeita tällä tekniikalla ei voi toteuttaa. Lopputuloksiin olen kuitenkin hurjan tyytyväinen, reaktiiviväreillä saa aikaan ihanan voimakasta jälkeä.

Alarivissä kaikkein vasemmanpuoleisena olevan vihreän vyyhdin aion yhdistää Tukuwoolin valmiisiin sävyihin ja neuloa lapaset. Koska en värjännyt isoja määriä, on suunnitelmissani neuloa värjätyistä langoista myös sukkia värjättyä lankaa harmaaseen lankaan yhdistäen.

Vieläkin hymyilyttää kun mietin värjäysviikonloppua, värjään varmasti tilaisuuden tullen lisää lankaa!

Microwave dyeing was so much fun!

Kangaspuilla kudottu kaulahuivi

Kirjoitin jo aiemmin, että joulukuussa ohjelmassa on silkkivillahuivin kutominen. Kudontaviikkoni oli heti kuun alussa, joten huivi valmistui jo itsenäisyyspäivän tienoilla. Ennen joulua en kuitenkaan halunnut huivista juuri hiiskua, sillä kudoin sen äidilleni joululahjaksi. Nyt joulupukin vierailtua kelpaa esitellä valmis huivi, kuvissa se tosin on omassa kaulassani.

Joulun vietin Mikkelissä, missä piisasi mukavasti lunta. Talvisissa maisemissa kelpasi ottaa kuvia!

Loimi on Wetterhoffin Silvia-silkkivillaa, tummanruskeaa ja vaaleanruskeaa vuorotellen. Kuteeksi valitsin WalkCollectionin käsinvärjättyä Tough Sock -sukkalankaa. Värin nimi on muistaakseni Boho, vyötteen olen näemmä pistänyt niin hyvään talteen, etten löytänyt sitä enää.

Ostin langan Tampereen messuilta TitiTyyn osastolta (mistä muistuikin mieleeni, että muut messuostokset ovat yhä esittelemättä…). WalkCollection oli itselleni uusi tuttavuus, brändin langoista aion varppina toteuttaa ennen pitkää myös jonkun neuletyön. Arvioin menekin aika suurpiirteisesti, mutta kahdesta vyyhdistä tuli juuri passelin mittainen huivi: noin 220 cm + hapsut.

Tarkalleen ottaen huivi on siis silkki-(merino)villa-nylon-huivi.

Sidoksena huivissa on aaltotoimikas. Polkusia oli käytössä peräti kahdeksan, mutta suora poljenta takasi ripeän etenemisen.

Huivista tuli huippuihana! Onneksi olin jo etukäteen päättänyt antaa sen lahjaksi, muutoin olisi voinut iskeä kiusaus pitää huivi itse. Kukaties luon omiin kangaspuihin villaloimen, jahka olen ensin saanut tarpeekseni mattojen kutomisesta…

I gave this lovely scarf to a christmas present to my mother!

Soma silityslauta

Marimekon taannoiseen uutiskirjeeseen oli koottu bloggari Minna Jonesin ideoita kankaiden luovaan käyttöön, toteutus toki Marimekon kankailla! Tarkemmin tsekattuna uutiskirjeestä ja Minnan ideapostauksesta näyttää olevan jo yli vuosi, mutta taannoinen lienee suhteellinen käsite…

Heti idealistan kärjessä se joka tapauksessa komeili: Päällystä silityslauta lempikuosillasi. Klikkasin oitis tarkempiin ohjeisiin, sillä toteutustapa kiinnosti. Oman silityslautani kun olen päällystänyt jo vuosia sitten Marimekon Kuiskaaja-kuosilla.

Minnan kangas oli niitattu kiinni lautaan, minä ompelin omaani nauhakujan, joten kangas on tarvittaessa helppo irrottaa ja pestä. Niittaamalla päällisestä saisi ehkä vielä napakamman, mutta nauhakujallinenkin versio on toiminut mainiosti. Suosittelen ehdottomasti päällystämistä, somaa silityslautaa on ilo käyttää!

Kankaan ostaminen on jäänyt mieleeni – Kuiskaaja on peräisin Galleria Esplanadin Marimekko-myymälästä. Tuolloin, eli vuoden 2008 tienoilla, kauppakeskuksen nimi tosin oli Kämp Galleria, ja Marimekon myymälä oli kahdessa rullaportain erotetussa kerroksessa. Muistan, kuinka alakerran kangasosaston ystävällinen myyjä rullasi kangaspakan lopun kokonaan auki. Kyseisen kankaan raportti on pitkä, ja toivoin juuri tiettyä kohtaa (itse kuiskaajaa) lautani koristeeksi. Sattui hurjan mukavasti: poika komeili pakan päässä, joten minun ei tarvinnut ostaa ”ylimääräistä” kangasta.

DIY: iron board cover!

Kun mummo messuille lähti

Viime viikonloppu oli erityisen mukava! Ohjelmassa oli reissu Tampereelle ja Suomen Kädentaidot -messuille. Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa järjestettävä tapahtuma on hurjan massiivinen, kyseessä on Euroopan suurimmat käsityömessut. Halleja on useita ja näytteilleasettajia oli mukana suorastaan pökerryttävän paljon (tarkistin tämän vuoden lukeman: 750).

Messut järjestettiin jo 22. kertaa – ja samalla tehtiin uusi kävijäennätys. Vierailijoita oli viikonlopun mittaan lähes 50 000. Väenpaljoutta siis piisasi, mutta ainakin itse vältyin lähes kaikelta jonotukselta.

Tämä oli minulle ensimmäinen kerta Tampereen kässämessuilla, joten reissu oli odotettu. Päätin osallistumisesta jo viime syksynä, jolloin missasin messut aikatauluhaasteiden takia. Silloin tuli kahlattua läpi monen monta messuraporttia, onneksi niiden kautta pääsi edes tilkkasen mukaan messutunnelmiin…

Tämän vuoden osalta messufiilistely starttasi somessa kunnolla messuviikon alussa. Näytteilleasettajiin tutustuin jonkin verran etukäteen, mutta mitään tarkkaa suunnitelmaa en tehnyt. Luin myös Eilen tein -blogin Hannen Kuinka selviytyä Tampereen Kädentaidot-messuilta päivässä? -postauksen tarkasti. Tiesin kuitenkin, että itse vierailisin messuilla useampana päivänä, joten saatoin mennä rennosti fiiliksen mukaan missaamatta mitään ”tärkeää”.

Seikkailin siis messuhumussa perjantaina ja sunnuntaina. Perjantaina kiertelin pääasiassa neulonta-aiheisia osastoja ystävieni, Laine Magazinen Jonnan ja Sinin seurassa. Kotimaan lankakaupat olivat kattavasti edustettuina, oli mukavaa tutustua niiden osastoihin ja nähdä monia netissä katsomiani lankoja livenä.

Eniten minua kiinnostikin juuri lankatarjonta. Olin miettinyt ostoslistaa jo etukäteen, ettei budjetti aivan karkaisi käsistä… Miettikää nyt, ikään kuin kaikkien lankakauppojen pop up -myymälät saman katon alla. Huh, ihan mahtavaa! Tilannetta olisi voinut parantaa enää ainoastaan se, että mukana olisi ollut myös ulkomaisia lankakauppoja.

Lankakauppojen osastoista kaksi oli mielestäni ylitse muiden (listattu satunnaisessa järjestyksessä):

1. Kässäkerho Pom Pom Kuopiosta. Sen valikoimissa on portugalilaista Beiroaa, joka on yksi kaikkien aikojen suosikkilangoistani. Kyselin jo etukäteen, että onhan kyseistä lankaa mukana messuilla, ja olin todella iloinen myönteisestä vastauksesta. Myös ”pilkullinen” Donegal on tosi kaunista viskoosinyppyineen. Kyseessä on Pom Pomin oma lanka, joka värjätään käsin Kuopiossa. Pikkuruinen, mutta sitäkin kutsuvampi messuosasto.

2. Jyväskylän TitiTyy. Huikean laaja valikoima lankoja, ihastelin etenkin isoa Brooklyn Tweed -tarjontaa.

Eikä tietenkään sovi unohtaa Helsingin Snurrea! Piipahdin myös Snurren osastolla, mutta jätin sen hieman vähemmälle huomiolle, sillä minun tulee vierailtua Helsingin kivijalkamyymälässä varsin ahkeraan. Messuilla oli kiva keskittyä ”harvinaisempiin herkkuihin”.

Lankojen osalta esiin ei noussut mitään yksittäistä brändiä tai villitystä ylitse muiden, mutta oli hauska huomata, että sock blankia oli tarjolla sekä valmiina (ainakin Kässäkerho Pom Pomilla) että värjäämättömänä. Valkeat kääröt bongasin muistaakseni Lankakauppa Kerän osastolta. Pieni empiminen johtuu siitä, etten löytänyt niitä Kerän nettisivuilta, mutta kyseessä voi hyvinkin olla joku messuerikoisuus. Sock blankit herättivät mielenkiintoni etenkin siksi, että ensi viikonloppuna kalenterissani on langan värjäämistä. Vyyhtien ohella suunnitelmissani on tehdä myös pienimuotoinen sock blank -kokeilu, neulon pohjan itse Tukuwoolista.

Katselin myös kudontajuttuja tarkasti, mutta matonkuteiden osalta tarjolla oli harmikseni pääasiassa paksua trikookudetta. Olisin kaivannut ohuempia kuteita! Näyttääkin vahvasti siltä, että ohutta kudetta saadakseen on tartuttava reippaasti saksiin.

Sunnuntaina kiertelin messuilla itsekseni ja kuuntelin myös lavojen ohjelmaa. A-halliin suuntasin varta vasten kuuntelemaan Taito Ylä-Savon Ryijyn ompelu -esitystä. ”Pieni persoonallinen ryijy syntyy itse suunnitellen ja ommellen valmiille ryijynpohjakankaalle.” Minulla on kuitenkin jo ryijyn tekemisen perusteet hallussa, joten enemmänkin ohjelma muistutteli siitä, että oma pikkuryijyni on yhä viimeistelemättä… Voisi olla jo aika saada se seinälle.

Niin ikää A-hallin Taitokadun kiinnostavin anti oli Taito-lehden ompelukuvakortit. Niihin saattoi pistellä haluamansa kuvan tai tekstin. Tekeminen jäi testaamatta, mutta ideaa olisi kiva hyödyntää vaikkapa syntymäpäiväkortissa.
Materiaalien lisäksi tarjolla oli valmiita tuotteita sekä vähän syömistäkin. Karjalanpiirakoiden myyjiä oli useita, ja tiskeille jono! Messut toden totta olivat vain kolmena päivänä vuodessa avoinna oleva uniikki ostoskeskus, kuten Kädentaitojen nettisivuillakin kuvaillaan.
Molla Mills oli tietty mukana uuden Virkkuri-kirjansa kera. Virkkuri 4 on alaotsikoltaan Kurittomat kuosit. Onhan nyt vaikkapa tuo YEAH-teksti farkkutakin selkämyksessä ihan ältsin päheä!
Sisääntuloaulassa oli esillä taiteilija-muotoilija Sanna Vatasen virkkaamia moottorisahoja. Ne oli lainattu messuviikonlopuksi Vatasen Suomen Metsämuseo Lustoon tekemästä näyttelystä. Virkatut moottorisahat -näyttely on esillä Punkaharjun Lustossa 8.1.2018 asti. Luonnolliseen kokoon virkatut sahat olivat kieltämättä tosi hienoja. Messuilla niistä oli esillä kolme, sahojen kokonaismäärän ollessa 10.

Kotimaisen designin osastoista suosikikseni nousi Salmiak Studio. Sen kauniit korut ja laukut on suunniteltu ja valmistettu Tampereella. Merkki oli minulle jo entuudestaan tuttu, mutta nyt sen tuotteet jotenkin iskivät erityisen kovaa. Suoritin siis pari hankintaa Salmiakilta. Kaikkinensa messuostoksia kertyi kahdessa päivässä pari kangaskassillista, niistä piakkoin lisää omassa postauksessaan!

Oli tosi hienoa päästä kokemaan nämä jättimessut. Ja ainakin nyt tuntuu siltä, että otan ehdottomasti ensi vuonna uusiksi.

Ps. Käsityöt ja kädentaidot eivät unohtuneet lauantainakaan, silloin ohjelmassa oli Laine Knit Night Laine Magazinen tunnelmallisella studiolla Tampereen Pyynikillä. Samanhenkisiä ihmisiä, viiniä ja neulomista, mikä voisi muka olla parempi tapa viettää lauantai-iltaa?

Sisäänpääsy messuille saatu postausta vastaan.
I spent the weekend at Finnish Craft & Design Fair in Tampere.

Lisää kudontakokeiluja

Olen täysin koukussa kangaspuilla kutomiseen. Viime viikolla sain viettää pari päivää omien (!) kangaspuiden äärellä. Nyt kärsin sitten suorastaan vieroitusoireista, sillä puut ovat Mikkelissä ja minä kotona Helsingissä. Vanhempieni omakotitalossa kangaspuille on sattumoisin enemmän tilaa kuin meidän kerrostaloasunnossa…

Pääsen kangaspuideni luokse taas joulukuussa, sillä aion viettää joululoman kutoen. Juuri ennen lomaa puolestaan kudon silkkivillahuivin työväenopiston kudontaluokassa Malmilla, joten joulukuulle on luvassa runsaasti kangaspuuaikaa. Olen asiasta melkoisen tohkeissani!

Kokosimme kangaspuut yhdessä vanhempieni kanssa. Minä toimin työnjohtajana Kankaanrakentajan opas tukenani, ja opas olikin korvaamaton apu epäilyksen hetkellä. Erityisen helpottunut olin siitä, että se tarjosi selkeät ohjeet myös pyöräspuiden sidontaan, kudontaluokassa kun käytössä ovat vipukangaspuut.

Kaikkinensa kankaan rakentaminen kävi yllättävänkin helposti. Opistolla voi aina kysyä neuvoa opettajalta, nyt oli selvittävä omin päin. Onneksi kaikki työvaiheet olivat tuoreessa muistissa, ja kangaspuiden osien nimetkin jo varsin hyvin hallussa.

Pyöräspuissa alasidonnan nyörit sidotaan alaniisivarsista suoraan polkusiin. Palttinaa kahdella varrella ei siten kauaa nyörittänyt, ja pääsin odotuimpaan vaiheeseen, eli itse kutomiseen.

Nyt kelpaa testailla kaikessa rauhassa erilaisia kuteita ja harjoitella tasaista jälkeä ja eritoten tasaisia reunoja. Ensimmäiseen harjoitusmattoon käytin kirkonkaarimatosta ylijääneitä paksuja trikookuteita. Etenkin ohuen kangaskuteen testaaminen kiinnostaa, sillä haluaisin saada loimilangat kokonaan piiloon. Paksulla trikoolla moinen ei onnistu, ohuemmat kuteet käyttöön siis.

Palttinalla on hyvä harjoitella, katsellaan myöhemmin monimutkaisempia sidoksia näihin omiin puihin… Listalla on ainakin toimikas, kovin monimutkaisia sidoksia kun pyöräspuilla ei voi toteuttaa, sillä niisivarsien enimmäismäärä on neljä. Onneksi niilläkin pääsee jo pitkälle!

I have learned a new skill: how to weave.

Matonkudontaa

Kudontakurssi on taas käynnissä, nyt pääsin viimein toteuttamaan maton! Muut kurssilaiset olivat kutoneet maton palttinasidoksella jo viime syksynä, mutta aloitin ryhmässämme vasta tammikuussa, ja kevätkaudella ohjelmassa oli puuvillapellainen laudeliina sekä villahuopa. Asia toki harmitti silloin, sillä olin etukäteen ajatellut, että kudontakurssilla kudotaan tietysti matto!

Tänä syksynä olin siis kurssin jatkumisesta erityisen innoissani, varasin heti ensimmäisen mahdollisen matonkudontavuoron. Syksyn toisen työn, silkkivillahuivin, toteutan joulukuussa.

Jokaisella meillä kurssilaisella on viikon verran aikaa kunkin työn kudontaan. Aloitin tekemisen kudontaviikkoni maanantaina, ja kaksimetrinen matto valmistui perjantaina. Kyseessä on perinnematto Kirkonkaari-sidoksella, kutomiseen kului yhteensä noin 12 tuntia.

Kuteet syötettiin kolmelta eri sukkulalta, jokainen väri omaltaan. Polkusia tarvittiin kuusi, mutta niistä käytettiin vain neljää (polkusilla 5 ja 6 tehtiin palttinasidosta alkuun ja loppuun). Kutominen tuntui suorastaan helpolta, ja mielessä on jo kehitysideoita seuraavaa mattoa ajatellen. Haluan oppia lisää ja testata erilaisia sidoksia ja kuteita ja väriyhdistelmiä!

Mahtavaa oli myös se, että kudontaluokan konkarit ottivat minut mukaan kahviporukkaansa. Samalla sain hyviä neuvoja kokeneemmilta kutojilta.

Matkan varrella syntyi myös omia oivalluksia:

Suunnittele loppuun asti ennen kuin aloitat! Olin päättänyt, että teen raitoja, mutten suunnitellut sen tarkemmin, että minkä mittaisia. Se hieman harmitti maton edistyessä, sillä olisin kernaasti kutonut vielä parikymmentä senttiä lisää, mutta se ei täsmännyt raitoihin. Kuuden n. 34 senttisen raidan perään ei vaan voinut kutoa yhtä n. 20 senttistä raitaa! Päätin siis tinkiä maton pituudesta ja satsata symmetriaan.

Älä kudo väsyneenä! Kudontaviikon torstaina tein pitkän päivän kangaspuiden äärellä – ja päivän päätteeksi myös virheen. Se paljastui vasta kun matto oli valmis: olin ottanut matosta muutaman kuvan torstaina päivän päätteeksi, mutta tarkastelin niitä kunnolla vasta perjantaina maton jo valmistuttua. Virhe viimeisessä raidassa harmitti niin paljon, että suuntasin vielä korjaamaan sen ennen seuraavaa kutojaa. Kolmisen tuntia siihen meni, onneksi homma oli aikataulun puolesta mahdollinen.

Satsaa sukkiin! Polkusiin saa parhaan tatsin sukkasillaan, mutta villasukat ovat kudontapuuhissa turhan liukkaat. Ne luistavat ikävästi polkusilta. Kukaties testaan vielä kudontatossuja, jollaisia yksi konkareista minulle suositteli.

Kirkonkaari tunnetaan myös nimellä Luostarin ikkuna, valmis kuvio on omaan silmääni ehkä tilkkasen psykedeelinen. Onneksi yleisilmettä saattoi ohjailla värivalinnoilla, ja aina on tietty kivaa oppia tekemään uusi sidos! Seuraavan maton aion kuitenkin kutoa peruspalttinaa…

The weaving loom – my new love!

Kinnasneulakokeiluja

Tykkään opetella uusia käsityötaitoja, ja usein tekniikat vievät mennessään. Neulakinnastekniikan kohdalla on kuitenkin toisin. Olen testaillut sitä pariinkin otteeseen aina työväenopiston kurssia myöten, mutten osaa päättää, olisiko taito kaiken sen opettelun väärti. Mikään yksinkertainen tekniikka neulakinnasneulonta kun ei todellakaan ole.

Tekniikasta on kaksi suomenkielistä opusta: Mervi Pasasen Yhdellä neulalla – Neulakinnastekniikka tutuksi (Moreeni) ja Martta Valkeejärven Kinnasneulakirja (Tammi). Molemmissa on selkeitä kuvallisia vaihe vaiheelta -ohjeita tekniikan opetteluun (Valkeejärven kirjaan liittyy myös videoita), mutta jos mahdollista, alkuun kannattaa hakeutua osaajan oppiin. Kurssi oli tähän oikein passeli vaihtoehto. Kirjoista saa paljon enemmän irti, kun on perusteet (tai ainakin alkeet) opeteltuina.

Kumpi vaan teos riittää tietty yksistäänkin, yhdessä ne muodostavat tosi kattavan paketin tästä tekniikasta. Molemmissa on laaja kattaus ohjeita erilaisiin töihin. Valkeejärven Kinnasneulakirjan ohjeet ovat tilkkasen enemmän omaan makuuni, mutta jos tekniikka kiinnostaa, suosittelen lämpimästi molempia teoksia.

Eikä kannata hämääntyä siitä, että toisessa kirjassa puhutaan neulakinnastekniikasta ja toisessa kinnasneulatekniikasta. Mitenkäs se sanonta menikään, rakkaalla lapsella on monta nimeä…

Kurssilla opin, että tekemistä määrittää peukalon, neulan ja langan muodostama kolmikko. Lankaa kierretään peukalon ympärille, joten käsiala muotoutuu osittain oman peukalon mukaan: minun kintaistani tulee hieman erikokoiset kuin sinun, vaikka meillä olisi sama lanka ja pistot käytössä.

Omaan käteen toimivin neula löytyy parhaiten kokeilemalla. Kurssin opettaja Laura Hämärin sanoin: ”ei liian terävä eikä liian perävä”. Ja lanka, sen olisi hyvä olla suht helposti huopuvaa ja ennen kaikkea tarpeeksi paksua. Ihannepaksuus lienee 1 m = 1 g lankaa.

Minun oli määrä tehdä kurssilla kintaat, mutta samaan aikaan oli niin paljon kaikkea muutakin kalenterissa, että päätin keskittyä aloituksen ja pistojen treenaamiseen. Hatarat perusteet ovat siis jo hallussa, mutta empinen jatkuu yhä. Taidan kuulostella, josko vastaan tulisi joku niin kiehtova ohje, että tekniikka olisi suorastaan pakko ottaa sen myötä kunnolla haltuun. Sitä odotellessa keskityn neulomiseen, melko monta neuletyötä kun on tälläkin hetkellä kesken…

Molemmat kirjat saatu blogin kautta.

Nalbinding, a fascinating yarn technique. And challenging too…

Murukahvia

Olen suuri kahvinystävä, ja mieluiten keittelen kahvini hand drip -tekniikalla. Aivan kuten keväällä arvelin, V60-setti pääsi ahkeraan käyttöön.

Välillä kuitenkin turvaudun murukahviin. Teen töitä pääosin kotitoimistolta käsin, ja murukahvia saa keitettyä näppärästi yhden mukillisen kerralla. Murukahvipurkkini olen ostanut vuosia sitten Kööpenhaminasta, Irma on paikallinen Pirkka – purkissa onkin tällä hetkellä Pirkka-pikakahvia. Toimii mainiosti akuuttiin kahvihampaan kolotukseen!

Hand drip coffee is my choise number one, but every now and then I drink a cup of instant coffee.

Knit along!

Neulominen on itsenäistä ja välillä vähän yksinäistäkin puuhaa. Mainion poikkeuksen tähän tuovat Knit Along -projektit. Niissä jokainen neuloo tahollaan, mutta jakaa kokemuksia ja kuvia vaikkapa neuleyhteisö Ravelryssa.

Tällä hetkellä minulla on puikoilla What the Fade?! Mystery Fade Along. Siis huivi, johon tulee ainakin ihastuttavia väriliukuja – lopputulos on vielä osin mysteeri. Ohje on jaettu kuuteen viikon välein julkaistavaan osaan. Huivin on suunnitellut yksi suosikkisuunnittelijoistani, amerikkalainen Andrea Mowry, jonka Drea Renee Knits -sivustolta olen ostanut aiemmin useammankin ohjeen.

Huivin ohjeesta julkaistiin eilen jo osa 4/6, mutta minä viimeistelen vasta kakkososaa. Onneksi edessä on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, joten viimeistään huomenna pääsen osaan 3. En malttaisi odottaa, että huivi etenee, sillä siitä on tulossa huippuihana. Olen nimittäin käynyt kurkkimassa Ravelryn spoiler-ketjusta kuvia muiden huiveista…

Kuvat huiveista ovat kivoimpia, mutta on koukuttavaa lukea muiden kommenttejakin. Keskustelusta saa myös ohjeita ja vertaistukea mahdollisiin ongelmakohtiin.

Kansainvälisyys antaa projektille oman metkan lisänsä, minä neulon huivia Helsingissä, toinen Australian Sydneyssä ja kolmas jossain Jenkeissä. Neulojat ympäri maailmaa tekevät huivia tosi erilaisista langoista, muiden lanka- ja värivalintoja on mahtavaa seurata. Ainakin huivin alkuosa on briossia, joten sen eri puolet ovat monilla ihan eriväriset!

Muiden neulomuksia voi ihastella myös Instagramissa mm. häsällä #whatthefade. Andrea itse toivoi, että mysteeri säilysi loppuun asti: hän ohjeisti postaamaan kuvat Instaan useamman kuvan settinä siten, että päällimmäisessä kuvassa näkyy esimerkiksi pelkkää lankaa, ei itse huivia. Instagramissa on siis runsaasti kuvasarjoja Spoiler Alert -tekstillä varustettuna.

Nyt tulee oma spoiler alerttini! Näissä kuvissa näkyy huivin alkua, postauksen ekaan kuvaan kun valitsin tarkoituksella pelkkää lankaa:

Oman huivini kohdalla voisi olla paikallaan myös söpöysvaroitus, sillä mukaan valikoitui melkoisen hempeitä sävyjä! Kiitos briossin, neulepinnan toinen puoli on vaalea ja toinen pinkki.

What the Fade?! on järjestyksessään toinen knit along (eli KAL), jossa olen mukana. Viime syksynä neuloin näihin samoihin aikoihin Stephen Westin mysteerihuivia. Häneltä on tulossa sellainen myös tänä vuonna, mutta Andrean KAL alkoi ensin, joten tartuin siihen.

Stephenin Speckle & Pop! -huivin neulonta alkaa ensi viikon perjantaina 29.9. Myös se on harkinnassa, taidanpa käydä kurkkamassa kyseisen projektin spoiler-ketjua heti tämän huivin valmistuttua!


What the Fade?! Mystery Fade Along. What a brilliant project!