Kaksituhattaseitsemäntoista. Nyt tammikuussa tulee varppina ainakin pari erehdystä päivämäärää kirjoittaessa, mutta äkkiä sen oppii, että vuosiluku päättyykin numeroon seitsemän. Uusi vuosi, uudet kujeet, parasta juuri niin.

2017 on itselleni kolmas ”paluuvuosi” yrittäjänä. Aloitin työurani kymmenisen vuotta sitten freelancertoimittajana, kirjoitin ja kuvasin mm. Suosikkiin. Sittemmin työskentelin jokusen vuoden tiedottajana muiden palkkalistoilla, kunnes palasin yrittäjäksi vuoden 2015 alussa. Irtisanoutuminen vakituisesta työsuhteesta oli tietysti jännittävää, ja ehkä tilkkasen uhkarohkeaakin, mutta olen onnellinen, että uskalsin tehdä niin. Yrittäjyys on se oma juttu minulle, ja töitä on riittänyt mukavasti, mistä olen erityisen iloinen.

Tänä vuonna aion stressata vähemmän pikkuasioista, opetella ainakin yhden uuden taidon (neulakinnastekniikka on tässä vahvoilla), lukea paljon kirjoja (iso suositus: BookBeat), laittaa enemmän ruokaa ja kokeilla rohkeasti uusia reseptejä sekä käydä säännöllisesti urheilemassa. Ainakin kerran viikossa voisi olla ihan realistinen urheilutavoite, viime vuonna kun urheileminen jäi ihan liian usein kokonaan väliin.

Tarkoituksena on myös neuloa mahdollisimman paljon, mielessä on niin uusia ideoita kuin keskeneräisten töiden valmiiksi ahkeroimista. Listan päällimmäisenä on yksi säärystin jo valmistuneen kaveriksi sekä superpehmeän pitsihuivin viimeistely.

Paperisesta kalenterista olen luopunut, mutta seinäkalenterista sai viimein avata tammikuun aukeaman. Frankie Magazinen kauniin kalenterin tilasin jo syyskuussa, ja se saapui Australiasta lokakuussa. Ihanaa saada kalenteri käyttöön! Sen kuvat ovat niin hurmaavia, ettei yhtään haittaa, että talvisimmat kuvitukset koristavat kesäkuukausia. Australian vuodenajat kun ovat tietysti käänteisiä Suomeen verrattuna.

Siinä eniten käytetyssä eli sähköisessä kalenterissa puolestaan on jo mukavasti (työ)merkintöjä alkaneen vuoden ensimmäiselle neljännekselle, ja huhtikuussa lähden parin viikon lomareissulle Japaniin. Yrittäjänä lomailu onnistuu helpoiten silloin, kun on oikeasti poissa kotimaisemista ja sähköpostin ääreltä. Tarkemmat reissusuunnitelmat ovat vielä avoimet, sillä buukattuna ovat vasta lennot, mutta Japanin lankakauppatarjontaa olen toki jo hieman googletellut…

2017, toivon paljon ihania ja ikimuistoisia seikkailuja viikkojesi varrelle!

Welcome 2017. Let this be a good year!

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *