Kelit ovat nyt lokakuun puolella selvästi viilenneet. Lämpimiä sukkia käytän kyllä kesälläkin, mutta viime päivinä villasukat ovat olleet ehdoton ykkösasuste. Ihanaa, että villasukkasesonki on täällä taas – samalla se on myös hyvä (teko)syy neuloa uusia sukkia!

Tänä syksynä sukanneulontainspiraatiotani kasvattaa myös uutuusteos Kantapään kautta – suomalainen sukkakirja. Kirja opettaa muun muassa erilaisten kantapäiden tekemisen ja auttaa silmukkamäärän haarukoimisessa. Jos teosta pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, valinta on helppo: hyödyllinen.

Kantapään kautta

Alkuosa on teoriaa. Liikkeelle lähdetään aivan perusasioista eli käydään läpi villasukan rakenne. Nämä kohdat silmäilin nopeasti läpi, sillä simppelin sukan osaan tehdä ohjeetta. Neuvoja saa myös sopivan langan ja puikkojen valintaan. Kaikenlaista pientä vinkkiä tarttuikin mieleen, ja erityisen hyödylliseksi koin taulukon, josta voi tarkistaa silmukkamäärän langanpaksuuden mukaan. Sen pariin palaan varmasti vielä moneen kertaan.

Kantapään kautta

Kirjan myötä aion ottaa haltuun ainakin yhden uuden tavan kantapään neulomiseen, sillä nyt on mistä valita. Mukana on perusteellinen ohje kuuteen erilaiseen kantapäähän (ranskalainen, hollantilainen, walesilainen, nauha, tiimalasi ja jälkikäteen neulottu). Varo vaan perinteinen hollantilainen kantapää, olet saanut kilpailijoita! Samoin kärkikavennuksiin on useita erilaisia ohjeita.

Villasukan perusohje teoksessa on tarjolla oikeastaan tuplana, sillä mukana on perusteellinen ohjeistus sekä sukan neulomiseen varresta kärkeen että kärjestä varteen. Itseäni kiinnostaa eritoten kärkialoituksen opettelu sekä perusohjeen variointi – olisi hienoa suunnitella omat sukat.

Kantapään kautta

Kirjan loppuosa koostuu kolmeen eri vaikeustasoon jaetuista kauniista sukkaohjeista. Mukana on yhteensä 15 ohjetta, joista ehdoton suosikkini on Twist.

Kattava teos sai pohtimaan myös lankavalintoja. Vuorelman Veto, Novitan Seitsemän veljestä ja Austermannin Step ovat olleet luottosukkalankojani. Seuraaviin sukkiin aion kuitenkin valita langan, josta en ole aiemmin villasukkia neulonut. Langan suhteen minulla on vain yksi tärkeä kriteeri: sen tulee olla konepestävää, sillä tykkään käyttää villasukkia suoraan paljaissa jaloissa. Osa ystävistäni kaihtaa moista, ja vetäisee villasukat aina nilkkasukkien päälle – silloin niitä tarvitsee pestä huomattavasti harvemmin.

Taidankin mennä katselemaan lankalaatikkoani sillä silmällä…

Kantapään kautta -kirja saatu blogin kautta.

This book is in finnish, but the message is easy: why don’t you knit yourself a pair of wool socks?

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *