Tällä(kin) viikolla olen viettänyt monen monta tuntia kangaspuiden äärellä. Monet istuvat kudontaluokassa puiden edessä kuulokkeet korvilla, mutta minä tykkään kuunnella ajatuksiani. (Perjantaina tosin tein poikkeuksen, ja pistin kuulokkeisiin Hassisen konetta, Angus & Julia Stonea sekä Gaselleja).

Aloittaessani työväenopiston kudontakurssilla tammikuussa 2017 minulla ei ollut laisinkaan aiempaa kudontakokemusta. Ihan ensimmäinen kudontatyöni oli laudeliina puuvillapellavasta, sidoksena toimikas. Muistan tehneeni koko liinan pelkkää suoraa poljentaa. Olin täysin pää pyörällä erilaisista poljennoista ja niiden vaikutuksesta lopputulokseen, joten halusin ottaa varman päälle. Poljentaohjeet olivat ihan hepreaa. Ihan laudeliinan loppuun rohkenin kuitenkin kokeilla pätkän kärkipoljentaa ja koin ahaa-elämyksen. Poljennan logiikka aukeni!

Vieläkin välillä joku juttu saattaa etukäteen tuntua haastavalta, mutta kun pääsee itse puiden ääreen kokeilemaan, ei se olekaan vaikeaa.

Nyt kudontakokemusta on kolmen vuoden ajalta – matkan varrella vastaan on tullut monia oivalluksia. Listasin kudonta-aiheisen ajatuksia:

  • Aiemmin ajattelin, että kangaspuilla kudotaan mattoja. Piste. Näinhän ei toki ole, olen itsekin kutonut enemmän kaikkea muuta. Esimerkiksi villasta syntyy vaikka mitä ihanaa.

    Eikä luhalla aina paukuteta kovaa. Monissa töissä se vain tuodaan hellävaroen kankaansuulle.

  • Luhan ja muut kangaspuiden osat olen oppinut kuin varkain. Alussa en todellakaan tiennyt, mitä vaikka niisiminen tarkoittaa.

  • Jokaisessa työssä on oma ideaalitiheys. Jos kuteen lyö liian tiiviisti, tulee peltiä (kokemusta on!). Työ saa usein olla puissa yllättävänkin harva, se tiivistyy (eli kutistuu) kyllä kun otetaan puilta. Kannattaa tarkkailla läpi työn, että tiheys pysyy oikeana.

  • Väreistä ja niiden käytöstä voisi oppia loputtomasti lisää. Paras olisi, jos voisi tehdä pienen kokeilun / mallitilkun kangaspuilla värejä valitessaan. Toistaiseksi sellainen ei useinkaan ole mahdollista, mutta muutaman kerran olen jäljitellyt sidosta pahvinpalan ympäri.

  • Värit alkavat helposti elää omaa elämäänsä, kun langat sitoutuvat toistensa lomaan. Jos loimessa on vaikkapa kolmea eri väriä, saattaa joku niistä korostaa kudelangan sävyä – ja joku toinen taas himmentää sitä.

  • Näpit irti reunoista! Etenkin alussa sörkin reunoja herkästi ja kiristelin / löysäilin lankoja. Usein paras ja siistein lopputulos tulee, kun reunoihin ei koske laisinkaan. Senkus syöttää kudetta tasaisesti läpi työn. Tämä vaatii hieman harjoitusta ja luottoa omaan tekemiseen, ja toimii etenkin ohuiden materiaalien kanssa.

  • Mattojen kohdalla sörkkiminen on kuitenkin sallittua. Paksut kuteet kestävät käsittelyä, tykkään asetella etenkin trikookudetta oikein päin reunaan, vaikka se vähän tekemistä hidastaakin.

  • Rullasukkula on suosikkini. Etenkin kapeahkot työt etenevät mukavan nopsasti, eikä sukkulaa tarvitse laskea käsistä luhan liikauttamisen ajaksi. Ihanan kätevää, olin tosi innoissani kun opin tämän kudontatavan!

Tämän vuoden kudontatyöt työväenopistolla on nyt tehty, seuraava kudontavuoro minulla on tammikuun alussa. Onneksi kotona on kudontakehys, seuraava loimi syntyy siihen. Ja parin viikon päästä kohtaan pirtakangaspuut Hilmalassa, samoin joulun aikoihin tulee varmastikin kudottua jotain Mikkelissä, missä minulla on pyöräspuut…

__

Weaving is my favorite hobby!

(Visited 341 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *