Viime viikonloppu oli erityisen mukava! Ohjelmassa oli reissu Tampereelle ja Suomen Kädentaidot -messuille. Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa järjestettävä tapahtuma on hurjan massiivinen, kyseessä on Euroopan suurimmat käsityömessut. Halleja on useita ja näytteilleasettajia oli mukana suorastaan pökerryttävän paljon (tarkistin tämän vuoden lukeman: 750).

Messut järjestettiin jo 22. kertaa – ja samalla tehtiin uusi kävijäennätys. Vierailijoita oli viikonlopun mittaan lähes 50 000. Väenpaljoutta siis piisasi, mutta ainakin itse vältyin lähes kaikelta jonotukselta.

Tämä oli minulle ensimmäinen kerta Tampereen kässämessuilla, joten reissu oli odotettu. Päätin osallistumisesta jo viime syksynä, jolloin missasin messut aikatauluhaasteiden takia. Silloin tuli kahlattua läpi monen monta messuraporttia, onneksi niiden kautta pääsi edes tilkkasen mukaan messutunnelmiin…

Tämän vuoden osalta messufiilistely starttasi somessa kunnolla messuviikon alussa. Näytteilleasettajiin tutustuin jonkin verran etukäteen, mutta mitään tarkkaa suunnitelmaa en tehnyt. Luin myös Eilen tein -blogin Hannen Kuinka selviytyä Tampereen Kädentaidot-messuilta päivässä? -postauksen tarkasti. Tiesin kuitenkin, että itse vierailisin messuilla useampana päivänä, joten saatoin mennä rennosti fiiliksen mukaan missaamatta mitään ”tärkeää”.

Seikkailin siis messuhumussa perjantaina ja sunnuntaina. Perjantaina kiertelin pääasiassa neulonta-aiheisia osastoja ystävieni, Laine Magazinen Jonnan ja Sinin seurassa. Kotimaan lankakaupat olivat kattavasti edustettuina, oli mukavaa tutustua niiden osastoihin ja nähdä monia netissä katsomiani lankoja livenä.

Eniten minua kiinnostikin juuri lankatarjonta. Olin miettinyt ostoslistaa jo etukäteen, ettei budjetti aivan karkaisi käsistä… Miettikää nyt, ikään kuin kaikkien lankakauppojen pop up -myymälät saman katon alla. Huh, ihan mahtavaa! Tilannetta olisi voinut parantaa enää ainoastaan se, että mukana olisi ollut myös ulkomaisia lankakauppoja.

Lankakauppojen osastoista kaksi oli mielestäni ylitse muiden (listattu satunnaisessa järjestyksessä):

1. Kässäkerho Pom Pom Kuopiosta. Sen valikoimissa on portugalilaista Beiroaa, joka on yksi kaikkien aikojen suosikkilangoistani. Kyselin jo etukäteen, että onhan kyseistä lankaa mukana messuilla, ja olin todella iloinen myönteisestä vastauksesta. Myös ”pilkullinen” Donegal on tosi kaunista viskoosinyppyineen. Kyseessä on Pom Pomin oma lanka, joka värjätään käsin Kuopiossa. Pikkuruinen, mutta sitäkin kutsuvampi messuosasto.

2. Jyväskylän TitiTyy. Huikean laaja valikoima lankoja, ihastelin etenkin isoa Brooklyn Tweed -tarjontaa.

Eikä tietenkään sovi unohtaa Helsingin Snurrea! Piipahdin myös Snurren osastolla, mutta jätin sen hieman vähemmälle huomiolle, sillä minun tulee vierailtua Helsingin kivijalkamyymälässä varsin ahkeraan. Messuilla oli kiva keskittyä ”harvinaisempiin herkkuihin”.

Lankojen osalta esiin ei noussut mitään yksittäistä brändiä tai villitystä ylitse muiden, mutta oli hauska huomata, että sock blankia oli tarjolla sekä valmiina (ainakin Kässäkerho Pom Pomilla) että värjäämättömänä. Valkeat kääröt bongasin muistaakseni Lankakauppa Kerän osastolta. Pieni empiminen johtuu siitä, etten löytänyt niitä Kerän nettisivuilta, mutta kyseessä voi hyvinkin olla joku messuerikoisuus. Sock blankit herättivät mielenkiintoni etenkin siksi, että ensi viikonloppuna kalenterissani on langan värjäämistä. Vyyhtien ohella suunnitelmissani on tehdä myös pienimuotoinen sock blank -kokeilu, neulon pohjan itse Tukuwoolista.

Katselin myös kudontajuttuja tarkasti, mutta matonkuteiden osalta tarjolla oli harmikseni pääasiassa paksua trikookudetta. Olisin kaivannut ohuempia kuteita! Näyttääkin vahvasti siltä, että ohutta kudetta saadakseen on tartuttava reippaasti saksiin.

Sunnuntaina kiertelin messuilla itsekseni ja kuuntelin myös lavojen ohjelmaa. A-halliin suuntasin varta vasten kuuntelemaan Taito Ylä-Savon Ryijyn ompelu -esitystä. ”Pieni persoonallinen ryijy syntyy itse suunnitellen ja ommellen valmiille ryijynpohjakankaalle.” Minulla on kuitenkin jo ryijyn tekemisen perusteet hallussa, joten enemmänkin ohjelma muistutteli siitä, että oma pikkuryijyni on yhä viimeistelemättä… Voisi olla jo aika saada se seinälle.

Niin ikää A-hallin Taitokadun kiinnostavin anti oli Taito-lehden ompelukuvakortit. Niihin saattoi pistellä haluamansa kuvan tai tekstin. Tekeminen jäi testaamatta, mutta ideaa olisi kiva hyödyntää vaikkapa syntymäpäiväkortissa.
Materiaalien lisäksi tarjolla oli valmiita tuotteita sekä vähän syömistäkin. Karjalanpiirakoiden myyjiä oli useita, ja tiskeille jono! Messut toden totta olivat vain kolmena päivänä vuodessa avoinna oleva uniikki ostoskeskus, kuten Kädentaitojen nettisivuillakin kuvaillaan.
Molla Mills oli tietty mukana uuden Virkkuri-kirjansa kera. Virkkuri 4 on alaotsikoltaan Kurittomat kuosit. Onhan nyt vaikkapa tuo YEAH-teksti farkkutakin selkämyksessä ihan ältsin päheä!
Sisääntuloaulassa oli esillä taiteilija-muotoilija Sanna Vatasen virkkaamia moottorisahoja. Ne oli lainattu messuviikonlopuksi Vatasen Suomen Metsämuseo Lustoon tekemästä näyttelystä. Virkatut moottorisahat -näyttely on esillä Punkaharjun Lustossa 8.1.2018 asti. Luonnolliseen kokoon virkatut sahat olivat kieltämättä tosi hienoja. Messuilla niistä oli esillä kolme, sahojen kokonaismäärän ollessa 10.

Kotimaisen designin osastoista suosikikseni nousi Salmiak Studio. Sen kauniit korut ja laukut on suunniteltu ja valmistettu Tampereella. Merkki oli minulle jo entuudestaan tuttu, mutta nyt sen tuotteet iskivät jotenkin erityisen kovaa. Suoritin siis pari hankintaa Salmiakilta. Kaikkinensa messuostoksia kertyi kahdessa päivässä pari kangaskassillista, hupsista vaan…

Oli tosi hienoa päästä kokemaan nämä jättimessut. Ja ainakin nyt tuntuu siltä, että otan ehdottomasti ensi vuonna uusiksi.

Ps. Käsityöt ja kädentaidot eivät unohtuneet lauantainakaan, silloin ohjelmassa oli Laine Knit Night Laine Magazinen tunnelmallisella studiolla Tampereen Pyynikillä. Samanhenkisiä ihmisiä, viiniä ja neulomista, mikä voisi muka olla parempi tapa viettää lauantai-iltaa?

Sisäänpääsy messuille saatu postausta vastaan.
I spent the weekend at Finnish Craft & Design Fair in Tampere.
(Visited 108 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *