Loppuvuodesta minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla langan värjäystä. Ei tarvinnut kahdesti miettiä!

Kaksipäiväisellä kurssilla väreinä käytettiin nestemäisiä reaktiivivärejä ja langat värjättiin maalaten. Touhu oli tosi kivaa, aika meni kumpanakin päivänä ihan hujauksessa! Kahdessa päivässä ehti kuitenkin kokeilla mukavan laajasti erilaisia väriyhdistelmiä ja tekniikan sovellettavuutta.

Ja täytyypä tunnustaa, etten ole vuosiin sekoitellut esimerkiksi vihreää väriä sinisestä ja keltaisesta. Edellisestä vesivärimaalauskerrastakin oli siis jo aikaa…

Varasin värjättäväksi kolmea eri lankaa: Tukuwoolin Fingeringiä ja Sockia sekä Rintalan Tilan Ilo & Suru -sukkalankaa. Fingering on 100 % villaa, muissa oli mukana tilkkanen polyamidia/nailonia – mutta kaikki kolme imaisivat väriä havaintojeni mukaan yhtä tehokkaasti.

Olin tehnyt langoista valmiiksi ohuita vyyhtejä, ja neuloin myös pienehkön tilkun sileää neuletta, sillä halusin kokeilla sock blank -värjäystä.

Ensin vyyhdit kasteltiin etikkavedessä. Sitten ne levitettiin yksi kerrallaan tuorekelmun päälle, maalattiin, ja kiedottiin kelmuun tiukaksi pötkyläksi. Väri kiinnitettiin mikroaaltouunissa: täydellä teholla 3 minuuttia, pötkylän kääntö toisin päin, ja sama käsittely uusiksi. Oli tärkeää lykätä mikroon myös purkillinen vettä, muuten pötkylälle kävisi kalpaten… Se ei näet saanut kuivua käsittelyn aikana. Ja lopuksi langat tietysti huuhdeltiin huolellisesti.

Reaktiiviväreillä voi värjätä mikrossa helpoiten juuri villalankaa. Puuvillan ja silkin värjäyskin onnistuu, mutta vaatii omat kommervenkkinsä. Värit ovat aika tujuja: vuosi takaperin olin kankaanvärjäyskurssilla, missä jauheen muodossa olleita reaktiivivärejä käsiteltiin sellaisessa peruskoulun kemiantunnilta tutussa vetokaapissa. Nestemäisten värien kohdalla moista varotoimenpidettä ei tarvittu, mutta lankapötkylöitä ei silti kannata pistää oman keittiön mikroon. Värjäyshommille oma mikroaaltouuninsa siis!

Värit levisivät mikrossa melkolailla, joten mitään kovin pikkutarkkoja väriroiskeita tällä tekniikalla ei voi toteuttaa. Lopputuloksiin olen kuitenkin hurjan tyytyväinen, reaktiiviväreillä saa aikaan ihanan voimakasta jälkeä.

Alarivissä kaikkein vasemmanpuoleisena olevan vihreän vyyhdin aion yhdistää Tukuwoolin valmiisiin sävyihin ja neuloa lapaset. Koska en värjännyt isoja määriä, on suunnitelmissani neuloa värjätyistä langoista myös sukkia värjättyä lankaa harmaaseen lankaan yhdistäen.

Vieläkin hymyilyttää kun mietin värjäysviikonloppua, värjään varmasti tilaisuuden tullen lisää lankaa!

Microwave dyeing was so much fun!

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *