Tämä pehmeä huivi valmistui jo tovi takaperin. Se on löytänyt paikkansa sohvankaiteelta, sillä huivi toimii tarvittaessa oivallisesti torkkupeittona. Siihen tarkoitukseen se soveltuu jopa kaulaan kietaisua paremmin, sillä tiheys ei täysin vastannut ohjeessa mainittua, ja huivistani tuli ”vain” parimetrinen. Parikymmentä senttiä alamittainen siis, sillä paras huivini on noin 230 cm, ja asettuu kaulalle suorastaan täydellisesti.

Ohje on – yllätys, yllätys – peräisin Huivileikki-kirjasta! Tykkään huivin mallista kovin, sitä oli mukava neuloa. Sopivasti keskittymistä, mutta kuitenkin niin simppeli, että neuloessa saattoi hyvin rupatella ystävien kanssa. Toteutan varmasti samalla ohjeella toisenkin huivin ennen pitkää, siitä aion sitten tehdä hieman pidemmän. Ja testaan tietty taas uutta väriyhdistelmää!

Henkinen mummo
Malli on Veera Välimäen, joten tässäkin pelataan osin lyhennetyin kerroksin.

Lankana on kotimainen Tukuwool Fingering, sain sitä vuosi sitten läksiäislahjasi vanhasta työpaikastani. Värit valikoituvat siis lahjalankojen mukaisesti, herkullisia hempeitä sävyjä.

Henkinen mummo

Lisäysten toteutuksessa sooloilin hieman, joten lisäyskohdissa on kolot. Oikeastaan ne tuovat mukavaa särmää muutoin varsin vähäeleiseen huiviin. Langan kanssa puolestaan nuukailin eli käytin kerät viimeiseen senttiin asti. Kahdessa kohdassa väri vaihtuu siis kesken kerroksen, toteutus olisi ollut tyylikkäämpi, jos uusi väri alkaisi aina kerroksen alussa. No, seuraavalla kerralla sitten.

Henkinen mummo

Jostain syystä tätä kuvaa katsellessa alkaa tehdä mieli jäätelöä. Yksi murueskimo, kiitos!

One more shawl: Pattern by Veera Välimäki.

(Visited 55 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *